Olemme juuri ehtineet totuttautua tabletteihin ja kosketusnäyttöihin, kun uutta tekniikkaa jo vyöryy kovaa vauhtia markkinoille. Virtuaalilasit lupaavat moninkertaistaa läsnäolon tunteen, sisältöön sitoutumisen, motivaation ja oppimiskokemuksen.
Uuden tekniikan läpimurto tapahtunee ensin pelimaailmassa, mutta heti jälkimainingeissa tulevat markkinoille sosiaalisen elämän ja oppimisen sovellukset. Virtuaalitekniikka on uusi internet.
Tulisikohan tähän jotenkin varautua? Ehkäpä jokaiselle alalle tarvittaisiin oma virtuaalivisio. Aloitan omastani – ensimmäinen hahmotelma suomalaisen musiikin virtuaalivisioksi:
Soitonopiskelu siirtyy vääjäämättä enemmän ja enemmän kohti virtuaaliympäristöjen hyväksikäyttöä. Osa opetuksesta säilyy ennallaan, mutta erilaiset virtuaaliset avustajat ja oppituntikokonaisuudet valtaavat alaa. Tähän tulisi valmistautua kehittämällä valtakunnallinen virtuaalinen musiikinopetusalusta, jossa olisi tarjolla opiskelun peruspaketit eri soittimille. Soittoa voisi opiskella verkon yli itsenäisesti tai opettajan johdolla koulussa tai musiikkioppilaitoksessa. Tavoitteena lisätä soittoharrastusta kaikissa ikäluokissa genrestä riippumatta.
Virtuaalisten konserttipalveluiden järjestämistä tulisi edistää. Elävän musiikin kuuntelu paikan päällä ei häviä minnekään, mutta rinnalle tulevat virtuaalikonsertit ja niihin liittyvien oheispalvelujen mahdollisuudet. Tekniikan uskottavuus saadaan niin korkealle tasolle, että kuluttajat maksavat palvelusta. Yhteiskunta voisi tarjota siemenrahaa tapahtumatuottajille toiminnan käynnistämiseksi.
Muistiorganisaatioiden osalta tuleva tekniikka tulee avaamaan aivan uusia ovia. Museoiden, kirjastojen ja arkistojen tulisi tarjota uudenlaisia ajasta ja paikasta riippumattomia elämyksiä, jotka syventäisivät ymmärrystämme musiikin historiasta. Miltä tuntuisi kokea ”paikan päällä” Arhippa Perttusen runolaulua rätisevän nuotiotulen lämmössä, Finlandian ensiesitys jännittyneen konserttiyleisön seassa tai soittaa viulua monisatapäisessä näppäriyhtyeessä?
Alan osaajia tarvitaan varmasti. Pelialan koulutusta Suomessa jo on kiitettävästi, mutta voimavaroja tulisi riittää sovellusten kehittämiseen. Erityisesti tulisi panostaa sisältöosaajien ja tekniikan asiantuntijoiden yhteispeliin. Musiikin opiskelijat ja pelisuunnittelijat tulisi saattaa keskusteluyhteyteen keskenään.
Tekniikka etenee huimaa vauhtia. Yhteiskunnalla on täysi työ pysyä perässä. Pienen kielialueen Suomi ei tule määräämään tahtia, mutta oikeanlaisella varustautumisella voimme vaikuttaa kehityksen kulkuun muutenkin kuin vain sen tuotteiden passiivisina kuluttajina.
Yleisradio on jo kerännyt monta sulkaa hattuunsa erinomaisten nettipalveluiden kehittäjänä. Yhteistyössä opetus- ja kulttuuriministeriön sekä musiikkialan kenttäväen kanssa se voisi näyttää tietä myös musiikin virtuaalivision viemisessä eteenpäin.
Matti Hakamäki