Suomen nykyinen oikeistohallitus on saanut merkittäviä parannuksia aikaan Suomen maahanmuuttopolitiikkaan.
Uudistusten lista on pitkä, mutta tässä kuusi tärkeää nostoa satunnaisessa järjestyksessä: Rajat Venäjälle ovat ja toistaiseksi pysyvät kiinni, turvapaikka voidaan peruuttaa, jos ’’pakolainen’’ matkustaa lomalle kotimaahansa, kansalaisuuden saamisen edellytyksiä tiukennetaan ja on jo tiukennettukin merkittävästi (mm. toimeentulo- ja nuhteettomuusvaatimus), pakolaiskiintiö on tiputettu 500 henkeen vuodessa, työperäisellekin maahanmuutolle on asetettu vähintään 1 600 euron tuloraja ja myös perheenyhdistämisen kautta tulevien perheenjäsenten oleskelulupien tulorajoja on korotettu. Työtä olisi kuitenkin jäljellä myös tämän hallituskauden jälkeen.
Joku saattaa nyt pohtia, miksi minä kirjoitan ja puhun niin paljon juuri maahanmuutosta. Tämä johtuu ennen kaikkea siitä, että minun keskeiset vaalilupaukseni ovat liittyneet nimenomaan maahanmuuttoon ja hallintovaliokunnan puheenjohtajana myös päivätyöstäni merkittävä osa kuluu näiden asioiden parissa.
Olen tyytyväinen niihin uudistuksiin, joita olemme perussuomalaisena joukkueena saaneet maahanmuuttopolitiikkaan ja hyvin monet luvatut uudistukset ovat jo nyt luettavissa Suomen lakikirjasta.
Kun katsoo ulos, huomaa yhtäkkiä syksyn olevan jo aika pitkällä. Suomen itsenäisyyspäivään on enää reilu kolme viikkoa ja sillä päivällä on aina tapana muistuttaa minua siitä, minkä hyväksi töitä eduskunnassa paiskimme.
Suomi on hieno maa, jota minä rakastan sydämeni pohjasta. Toimiessani neljä vuotta puolueemme toisena varapuheenjohtajana, sain kulkea viikonloput läpeensä ympäri tätä kaunista maatamme ja tavata sen erilaisia asukkaita hyvin laajasti. Jatkuva matkustelu oli tietysti rankkaakin, mutta ne varmasti tuhannet ihmiskohtaamiset näillä matkoilla olivat parasta antia. Itsenäisyytemme on arvokas asia, eikä sitä voi liiaksi korostaa.
Samalla katson Suomen tulevaisuuteen vähän huolestuneenakin. Elämme edelleen taloudellisesti vaikeita aikoja ja vasemmistopopulistiset voimat markkinoivat itseään kritisoimalla kaikkea tarjoamatta hyvää tai edes realistista vaihtoehtoa nykyhallitukselle.
Katsoin kuitenkin viime viikolla keskustalaisen kansanedustaja Antti Kurvisen Facebook-päivitystä jopa hieman toiveikkaana: ’’Tulevaisuuden osalta kirjasta voi vetää ainakin yhden johtopäätöksen: Tämän kirjan jälkeen kenellekään ei pitäisi olla uutta tai yllättävää, että keskusta ei halua jatkossa mukaan demarivetoiseen hallitukseen punavihreiden puolueiden kanssa.’’
Oliko tämä kenties lupaus siitä, että keskustan siunauksella Suomeen ei tule uutta punavihreää hallitusta?
Hienoa, jos näin! Rakennan oikein mielelläni pohjalaista yhteishenkeä keskustankin suuntaan ja ojennan yhteistyön käteni oikeistolaisen yhteistyön merkeissä oikein mielelläni. Keskustanuorten yltiöliberaaleja ulostuloja lukiessa alan kaipaamaan kovasti alkiolaisuutta takaisin keskustan keskiöön! Olisiko nyt sen aika?