Uuden Musiikin Kilpailu, UMK, on saanut eurooppalaisten katseet kääntymään Suomeen ja erityisesti Suomen kansallisiin viisukarsintoihin. Kansainvälisten fanien keskuudessa Suomea on alettu tituleerata Eurovision powerhouseksi, viisujen voimanpesäksi.
Syitä menestykseen on tasan kaksi: Ensin Lordin voitto vuonna 2006, mikä katkaisi jonkinlaisen kansallisen ikuisuushäpeän ja osoitti, että ehkä sittenkin on täysin ok olla omanalainen, jopa erilainen. Toinen ratkaiseva tekijä oli kutsuartistikäytännön lopullinen hautaaminen.
Pitkään vallinnut suorastaan välinpitämätön asennoituminen viisuja kohtaan on jäänyt historiaan. Hyvä niin, sillä välinpitämättömyydellä juurikin Suomi on sabotoinut itse itseltään viisumenestyksen. Kun ottaa huomioon miten viisujen kulttuurinen arvo on kasvanut samassa suhteessa kuin itse tapahtuman tuotantoarvo, voisi viisuviikkoa kutsua spektaakkeliksi, johon huipentuu monen viikon ja kuukauden odotus.
Odotukset ovatkin korkealla, niin viisufaneilla kuin biisinikkareilla ja esiintyjilläkin. Jos vastustajat kisaavat tosissaan, pitää itsekin olla tosissaan – silloin ei riitä pelkkä kädenlämpöinen luritus ja ajatus, että lähetetään nyt vain joku silkan osallistumisen vuoksi. Viisukansa osaa olla brutaalia erotellessaan jyviä akanoista, ja feikit sekä pyrkyrit huomataankin oitis.
Tosissaan oleminen ei kuitenkaan ole synonyymi vakavuudelle, kuten Käärijä oivasti viime vuonna todisti. Huipulta ei suunta kuitenkaan voi olla kun alaspäin, ja krapulavuodeksi tämän vuoden UMK:ta voikin kutsua.
Luotto pelkkään lavashow'hun on riskaabelia
On totta, että UMK:n taso on noussut vuosi vuodelta, koska (ja siitä johtuen) musiikkikilpailu toimii entistä vahvempana ponnahduslautana.
Mutta onko Suomella mahdollisuuksia Malmön lavalla? Kyllä ja ei.
Tänä vuonna UMK-kappaleet luottavat hyvin paljon lavashow'n voimaan. Sinänsä taktiikka ei ole huono, sillä vaikka Euroviisut on musiikkikilpailu, on se myös yksi maailman suurimmista musiikkiviihdetapahtumista. Hyvä laulu voi pelastaa huonon lavashow'n, mutta huono lavashow ei jätä jälkeensä kuin syviä huokauksia, parhaimmassa tapauksessa tullen ikuistetuksi meemikuviin ja -videoihin.
Siksi moitinkin sitä, miten vain muutama UMK-biisi onnistuu säväyttämään pelkkänä kappaleena ilman musiikkivideon taustavoimaa.
Yksi niistä on pohjalaisen Sara Siipolan Paskana-voimaballadi, joka on, ei pelkästään viisufanien UMK-suosikki, vaan myös vedonlyöntitilastojen ykkönen: kirjoitushetkellä Eurovisionworld-sivuston vedonlyönti arvioi Siipolan voittavan 42 prosentin mahdollisuudella (toisena on Mikael Gabrielin ja Nublun Vox populi 23 prosentilla). Paskana pitää ykkössijaa myös Wiwibloggs-sivuston kyselyssä 38 prosentilla (ääniä 1 410) ja Vox populi kakkossijaa 15,6 prosentilla (ääniä 582).
Paskana lisäksi säväyttämään onnistuvat Sexmanen Mania sekä Jesse Markinin Glow, jotka molemmat soinevat kesällä radiossa kyllästymiseen asti.
Euroviisut ei ole musiikkigenre, mutta tietyt musiikilliset elementit ovat omiaan luikertelemaan viisukansan sydämiin ja sitä kautta viisuhistoriaan. Modulaatiolle on aina oma paikkansa aivan kuten folk-elementeilläkin, mutta tehdäkseen viisuhistoriaa esityksen täytyy olla ennen kaikkea omaperäinen ja freesi. Kuten viisupiireissä tavataan sanoa, viisujen oikeat voittajat ovat niitä, joiden biisit soivat homobaareissa.
Käärijän kohdalla omaperäisyys ymmärrettiin, ja tähdet olivat oikeassa asennossa menestyksen kannalta – en muista koko viisufaniaikanani liveyleisön keskeyttäneen juontajien puheen useasti kuten finaalin pisteidenlaskun aikana "cha cha cha" -mylvinnällä keskeytettiin. Jos vastassa olisi ollut kuka tahansa muu kuin jo kertaalleen voittanut, juhlittaisiin Tampereella UMK:n lisäksi Euroviisuja.
Ei ole ihme, että Käärijästä tuli kertaheitolla people's princess, kansan suosikki. Niin kauan kuin meiltä puuttuu viisujen suhteen kansallinen ylpeys ja uskallus olla kansantajuisia biisiaiheiden ja lavanshow'n suhteen, ei perintöprinsessoja kruunata. Ei viisulavalle mitään sirkusta tarvita, väliaikashow't hoitavat sen osion mainiosti, mutta itse kappaletta tukevia lavasteita kaipaisin.
Meidän ei tarvitse enää vakuuttaa muita olemassaolostamme, sillä viisukansan katse on ollut meihin päin kääntyneenä jo pitkään. Sen katseen alla pitää seistä selkäranka suorana.