Suomen talous kas­vu-ural­le

Seuraavan hallituksen tärkein tehtävä on saada Suomen talous nopeasti kuntoon ja kasvu-uralle. Velkaantumisvauhtimme on liian suurta – velkaannumme vajaalla miljoonalla eurolla joka tunti yötä päivää, pyhää arkea. Näin ei voi jatkua, sillä jatkuessaan talouden huonosta hoidosta joutuvat kärsimään nimenomaan ne, jotka eniten julkisia peruspalvelujamme käyttävät. Nyt on tärkeää turvata, että kukaan ei putoa kyydistä eikä eriarvoisuus yhteiskunnassamme enää kasva.

Mitkä ovat sitten taloutemme elvyttämiskeinot? Yrittäjyyden edellytyksiä tulee parantaa ja vienti saatava vetämään. Palkkatukia tulee suunnata ensimmäisen työntekijän palkkaukseen esim. palkkasivutuloja keventämällä. Suomessa on n. 170 000 yksinyrittäjää. Paljon syntyisi uusia työpaikkoja, jos yksinyrittäjät uskaltautuisivat työllistämään ensimmäisen työntekijän.

Harmaa talous on yksi ongelma. Harmaasta taloudesta aiheutuvat veromenetykset ovat n. 4.5 –5.5 miljardia euroa vuodessa. Summa vastaa noin v. 2013 kaikkia sairausvakuutuksen kokonaismenoja Suomessa. Harmaan talouden vallitessa eivät tavalliset rehelliset yrittäjät pärjää kilpailussa. Emme kuitenkaan saa lisätä byrokratia työllistämiseen liittyvissä kysymyksissä, vaan kaikin tavoin työllistämistä tulee helpottaa niin yrittäjälle kuin tavalliselle kansalaiselle.

Suomeen pitää luoda entistä yksinkertaisempi tapa toimia, kun me kansalaiset teetämme töitä ulkopuolisilla ammattilaisilla. Kotitalousvähennys on ollut osaltaan kannustava keino. Nyt tulee kehittää entistä parempi yhden luukun periaate palkanmaksuun. Palkan lisäksi tarvittavien sivukulujen tulee ohjautua taustalla olevien järjestelmien kautta oikeisiin ”osoitteisiin”. Ei voi olla niin, että on paljon helpompi maksaa ”pimeänä suoraan käteen” säästyäkseen suurelta vaivalta rehellisesti toimien. Jokainen veroeuro on nyt entistä tärkempi.

Yksinkertaisen systeemin kehittäminen pätee myös lyhytaikaisen työn vastaanottamisen suhteen. Työn vastaanottaminen tulee olla kannustavaa. Esim. päivärahan uudelleen laskun myötä ei ole aina mahdollisuutta ottaa lyhytaikaista työtä vastaan, kun laskut tulevat ajallaan maksuun, mutta päivärahan saantiin tulee viikkojenkin katko.

Tuotteiden jatkojalostusta tulee Suomessa lisätä. Me jokainen voimme myös osallistua Suomen talouden kuntoon saattamiseen omilla valinnoillamme. Kotimaisten tuotteiden suosimisella ja kotimaisten palvelujen käyttämisellä me työllistämme ja turvaamme suomalaisia työpaikkoja.

Paula Sihto

kansanedustajaehdokas, (kesk)

Mainos
Ilkka-Pohjalaisen pelit

Pelaa Ilkka-Pohjalaisen digitaalisia pelejä

Aivojumppaa tai rentoa ajanvietettä – tutustu peleihin ja löydä suosikkisi

Aloita pelaaminen
Ilmoita asiavirheestä