Isot liikahdukset lähtevät usein liikkeelle äkkiarvaamatta. Vuoden tähän mennessä suurimmasta kulttuuriteosta vastaa veijarimainen huippuviulisti Pekka Kuusisto.
Kuusisto esitti viime viikolla Lontoon Royal Albert Hallissa Pjotr Tšaikovskin viulukonserton D-duuri op. 35.
Mutta ei siinä kaikki.
Suurimmaksi tapaukseksi jää encore, suosionosoitusten jälkeen esitetty kappale. Se oli karjalainen kansansävelmä "Minun kultani kaunis on".
Britannian yleisradioyhtiön BBC:n videotallenne Kuusistosta leviää sosiaalisessa mediassa kulovalkean tavoin.
Esitystä on vaikea sanoiksi kirjoittaa, se vain täytyy nähdä ja kuulla.
Kuusisto tarinoi Royal Albert Hallin arvokkaalle konserttiyleisölle suomalaisen kansansävelmän säkeistö kerrallaan ja esittää sen lopulta suomen kielellä itseään viululla säestäen. ”Heiluulia-illallaa” lontoolaiset laulavat Kuusiston kapellimestaroimana.
Kullan ylistys -kappaleen sovitti myös Toivo Kuula, jonka patsas löytyy Vaasan kaupungintalon kupeesta.
Konsertissa nähtiin huumorinpilkahdus historiaan, kun Kuusisto esitteli kappaleensa olleen 1850-luvulta, jolloin ”Venäjä oli osa Suomea”. Rohkeaa virnettä maailmanpolitiikkaan.
Kuusisto rikkoi monenlaisia ennakkokäsityksiä: klassisen musiikin tylsyydestä, pelimannimusiikin pitkätoikkoisuudesta ja ennen muuta suomalaisten jäykkyydestä. Hän sotki spontaaniin taideteokseensa kaikki stereotypiat ja nosti ne upeaksi taide-elämykseksi.
Me olemme mestareita häpeämään omia juuriamme, omaa kulttuuriamme ja välillä jopa omaa kieltämme. Paheksutulle kotikutoiselle kulttuurille on termikin: impivaaralaisuus. Kai se on jonkinlainen vastakohta vaikkapa shoppailuviikonlopuille Lontoossa.
Nauramme ”tankeroenglannille” ja yritämme jäljitellä Englannin sisäoppilaitosten tapaa puhua maailmankieltä. Kaikki tietävät hollywoodcafet, joita joskus nousi pienimpiinkin taajamiin.
Kuusisto näytti, että musiikki on universaali kieli. Suomen kieli soljuu kauniisti osaksi tätä maailmallista viestintäjärjestelmää. Suomalainen musiikki ja runonlausunta eroavat valtavirrasta omaperäisyydellään. Pystymme erittelemään syvällisesti tummiakin tunteita, emmekä ole vain duurin varassa. Joskus toki molli voisi vaihtuakin. Kuusisto vaihtoi sävellajia iloisemmaksi.
Suomen kieli kuuluu lisäksi maailman vanhimpiin kieliin. Se on ilmaisukykyinen ja elinvoimainen. Siitä on syytä olla ylpeä.
Eri kansallisuuksilla on erilaisia huumorintajuja. Britannia on huumorin suurvalta. Suomi muistuttaa Saksaa siinä, että Suomesta ei monelle tule huumori ensimmäisenä mieleen. Käsitys meistä sentään pehmenee muutamien luovien hullujen ansiosta. Yksi sellainen on Kuusisto, joka antaa pinttyneille ja vääristyneille ennakkokäsityksille huutia. Viulisti on Suomessa tullut tutuksi klassisen musiikin jäykkyyksien ja turhantärkeyksien purkajana.
Royal Albert Hallissa nähtyä ja kuultua heittäytymistä harvemmin näkee. Muusikko Pekka Kuusisto osoittaa, että Suomessa on paljon aiheita iloita, vaikkapa mestarillisista klassisen musiikin taitajista. Kuka nykyään iloitsisi kansanmusiikista? Sitä sietäisi harkita.
Katse kengänkärjistä vaikkapa sinne Royal Albert Hallin kattoon!
TONI VILJANMAA