Oikeusministeriö ja kesäkuun alussa toimintansa aloittanut Euroopan syyttäjänvirasto (EPPO) saivat viime viikon lopulla sovittua kiistansa syyttäjien nimeämisestä.
Välillä näytti jopa siltä, että neuvottelut voisivat venyä yli kesän (
Erimielisyydessä oli kyse siitä, voivatko Suomen nimeämät syyttäjät jatkaa myös kansallisten juttujen hoitamista.
Oikeusministeriö perusteli kantaansa sillä, että Suomen nimeämille kahdelle syyttäjälle tulee EPPO-juttuja todennäköisesti niin vähän, että osa-aikaisuus on perusteltua paitsi syyttäjien ammattitaidon säilymisen, myös rahankäytön vuoksi.
Pääsyyttäjä
Sopu löytyi välimallin ratkaisusta, jossa Suomen valtuutetuista Euroopan syyttäjistä toinen hoitaa täysipäiväisesti EPPO-tehtäviä ja toinen jakaa ainakin alkuvaiheessa työaikansa EPPOn ja kansallisten tehtävien välillä. Etusijalla ovat tällöinkin yhteisviraston jutut.
Sen verran kiharaisesta erimielisyydestä oli kyse, että neuvotteluja vauhditti EU-komissio.
EPPOn suurin pelko lienee kohdistunut Unkarin ja Puolan kaltaisiin maihin, joissa hallitusten ote oikeuslaitoksesta on toista luokkaa kuin Länsi- ja Pohjois-Euroopan maissa.
Jos Eurooppa-syyttäjät eivät ole kokoaikaisesti yhteisviraston töissä, olisi mahdollista, että hallitukset pyrkisivät vaikuttamaan heihin. Se olisi yhteisen viraston uskottavuuden kannalta perin ongelmallista.
Suomi ajoi nimitysprosessissa ennen kaikkea omia etujaan, kuten pitikin. Kiistassa oli silti myös laajempia kansainvälisen politiikan ulottuvuuksia, joiden kautta yhteisviraston vaatimus yhden toimijan palveluksessa olemisesta on ymmärrettävä.
Suomessa kynnys pyrkiä vaikuttamaan syyttäjiin on äärimmäisen korkea hallituksen väristä riippumatta, mutta eräistä muista EU-maista en menisi takuuseen.
Jussi Orell
