Rap voi paksusti Suomessa. Isot kotimaiset rap-nimet keikkuvat soittolistojen kärjessä ja astelevat maamme suurimpien festareiden päälavoille. Esimerkiksi Cheek esiintyy tänä vuonna kolmen perinteisimmän festarin, eli Provinssin, Ruisrockin ja Ilosaarirockin, päälavalla.
Rapin 2010-luvun suursuosio ei ole ennen kuulumatonta. 1990-luvun alusta lähtien kotimainen rap on paistatellut suosiossa vuosikymmenen sykleissä.
2000-luvun alussa Fintelligens oli nostattamassa ensimmäisten joukossa kotimaista rap-buumia. Vuosikymmentä aikaisemmin Raptori tanssitti ja laulatti lama-Suomea rohkeilla sanoituksillaan ja 80-luvun biiteillä.
Hannu Ilmari Stark, a.k.a Hannibal, on nähnyt rapin eri vaiheet maassamme. Yli kaksikymmentä vuotta alalla ollut Stark oli osaltaan nostattamassa kotimaista räppiä aallonharjalle 2000-luvun alussa rovaniemeläisen Tulenkantajat-kokoonpanon avulla.
Starkin mukaan rapin nykyinen suosio kertoo siitä, kuinka laajalti rap- ja hip hop -kulttuuri vaikuttavat tänä päivänä.
– Barack Obama tiputtaa mikin. Lastenohjelmissa on riimitelty jo vuosikausia. Sitä on vaan joka paikassa.
Starkin mukaan rapin nykyinen kulta-aika on osa musiikin evoluutioita, jossa musiikkityylit elävät ja kehittyvät aaltoliikkeessä.
Jossain vaiheessa edessä voi olla tilanne, jossa uusi musiikkityyli syrjäyttää räpin hallitsijan asemasta.
– Voi olla, että "minäkin muistan silloin aikanaan, kun Provinssissa oli räppiä -porukka" joutuu nielemään karvaan tappionsa uuden musagenren edessä, Stark muotoilee.
Musiikkimaailman ailahtelevasta luonteesta huolimatta, rap on voinut aina hyvin Suomessa.
Vuonna 2016 kotimainen rap kuulostaa Starkin mukaan raikkaalta ja tuoreelta.
Moni vuosituhannen alun räppäri, kuten Petos ja Sere, on aktivoitunut. Konkareiden rinnalle on noussut laajalla rintamalla uusia tekijöitä, esimerkiksi Paperi T ja Gettomasa, jotka pitävät genren elinvoimaisena.
– Täällä on tosi mahtava meininki, Stark kuvailee.
Starkin mukaan nykyräppärit erottuvat edukseen omalle tyylilleen uskollisella musiikilla.
– Vaikutteet eivät enää kuulu musiikissa. Räppärit osaavat kuulostaa itseltään.
Rohkeiden irtiottojen tuloksena rap on saanut entistä enemmän sävyjä. Lyriikat voivat ollakin ainoa yhdistävä yhdistävä tekijä kahden artistin välillä.
– Jos vertaat kahta artistia keskenään, musiikkia ei tunnista samaksi kuin ainoastaan räpin kautta, Stark sanoo.
Lukuisten alagenrejen avulla rap-musiikki on onnistunut laajentamaan kuulijakuntaansa yli genrerajojen.
Radioaalloilla viihtyvät, bileistä ja hauskanpidosta laulavat mainstream-räppärit, voivat karsastaa rosoisemman underground-musiikin kuulijaa, mutta miellyttävät laajaa pop-kansaa.
Underground-rapin "likaisemmat" soundit ja kantaaottavuus taas vetoavat esimerkiksi punkkareihin ja raskaamman musiikin ystäviin.
– On paljon ihmisiä, jotka ovat käyneet jokaisella Slayerin Suomen-keikalla, joille joku kaveri on päättänyt soittaa Laineen Kasperia tai Kallio Undergroundia, ja he ovat todenneet, että "Hitto vie, tämähän on kova!", Stark havainnollistaa.
Starkin mukaan punkkareita on näkynyt rap-keikoilla jo pitkään.
– Mie ite olen vähän jäävi sanomaan, sillä punkkareita alkoi olemaan jo meillä Tulenkantajien keikoilla, Muistan yhdenkin festarin, jossa eturivissä oli kiljupunkkareita diggailemassa ja näyttämässä keskisormea.
Moni on ehtinyt julistamaan rap-musiikin tämän päivän punkiksi. Stark vierastaa väittämää.
– Punk on kuollut, mutta se elää silti. Punk on silti säilyttänyt ikuisen kapinansa, se on edelleen kapinamusiikin kehto.
Osalle rap on tarjonnut vallankumousta ja vaaran tuntua, joiden on luultu kadonneen musiikista jo aikaa päivää sitten.
Sitä rap on tarjonnut myös Starkille, joka kertoo "lopullisen räjähdyksen" tapahtuneen hänen kuultua ensimmäisen kerran Public Enemyn, Beastie Boysin ja Run-D.M.C.:n kaltaisia rapin pioneereja.
– Se rap, mitä minä rummutan, on se vallankumouksellinen hip hip, on se, mikä järisyttää valtarakenteita, on se vaaran tunne, on se keskisormi, mikä näyttää, ettei tämä nyt vaan käy.
PASI LAPINKANGAS