Eduskunta on käsitellyt hallituksen esityksen suojelutyötä koskevasta lainsäädännöstä. Kyseessä ei ole mikä tahansa tekninen uudistus. Kyseessä on perustavaa laatua oleva linjanmuutos: siitä, miten Suomessa suhtaudutaan työmarkkinoihin, perusoikeuksiin ja sopimisen kulttuuriin.
Laki esitetään vastauksena harvinaisiin, mutta näkyviin työtaistelutilanteisiin, joissa suojelutyön järjestäminen on ollut vaikeaa – erityisesti vuosina 2007 ja 2022 sote-alalla. Näistä yksittäistapauksista on nyt vedetty pitkälle meneviä johtopäätöksiä ja rakennettu laaja, pysyvä lainsäädäntö. Lainsäädäntö, joka ulottuu kaikkien alojen työtaisteluihin ja rajoittaa työntekijän oikeuksia tavalla, joka ei ole suhteessa todellisiin ongelmiin.
Mutta ehkä vielä huolestuttavampaa on se, miten tämä laki on syntynyt.
Eduskunta edellytti jo vuonna 2022, että hallitus selvittää suojelutyön kehittämistarpeet – ennen kuin ryhdytään lainsäädäntöön. Selvitystä ei tehty. Sen sijaan lakiesitystä alettiin valmistella suoraan. Ilman kattavaa vaikutustenarviointia, ilman työmarkkinajärjestöjen aitoa osallistamista, ilman pohjoismaista vertailua. On vaikea välttyä ajatukselta, että tämä laki haluttiin valmiiksi enemmän poliittisista kuin käytännöllisistä syistä.
Itse esityksessä on lukuisia ongelmia.
Perustuslakivaliokunta on todennut, että esitys ei täytä perusoikeuksien rajoittamiselle asetettavia täsmällisyyden ja tarkkarajaisuuden vaatimuksia. 13-kohtainen lista suojelutyötehtävistä on yhtä aikaa liian väljä ja liian yksityiskohtainen – siinä on sekä aukkoja että ylilyöntejä. Lista on omiaan aiheuttamaan oikeudellisia kiistoja, ei vähentämään niitä.
Lakiesitys rikkoo myös työelämän tasapainoa. Se kohdistaa sanktiot ja velvoitteet yksinomaan työntekijäpuolelle. Työnantajien toimenpiteet – kuten työsulut – jäävät kokonaan tarkastelun ulkopuolelle, vaikka niiden seuraukset voivat olla täysin vastaavia. Tämä on selkeä irtiotto työoikeuden pariteettiperiaatteesta, jossa osapuolia on aiemmin kohdeltu tasapuolisesti.
Myös hätätyön sääntelyyn esitetyt muutokset ovat vaarallinen signaali.
Jos työnantaja voi yksipuolisesti päättää, että suojelutyö ei riitä ja määrätä työntekijät hätätyöhön ilman ulkopuolista arviointia, ollaan vaarallisella tiellä. Hätätyö on tarkoitettu poikkeustilanteisiin, ei työtaisteluiden kiertämiseen. Tämä avaa oven lakko-oikeuden heikentämiselle ilman selkeää, riippumatonta valvontaa.
Ehkä kaikkein epäoikeudenmukaisinta on se, että lakiesitys ei sisällä mitään vähimmäiskorvausta työntekijälle, joka määrätään suojelu- tai hätätyöhön. Työntekijä saatetaan kutsua työvuoroon kesken loman tai perheen keskeltä – ilman varmuutta, että tästä seuraa kohtuullinen korvaus. Tämä on paitsi epäoikeudenmukaista, myös lyhytnäköistä.
Suomessa on osattu sopia. Suojelutyöstä on tähän asti kyetty neuvottelemaan – ei aina helposti, mutta vastuullisesti. Meillä olisi ollut mahdollisuus rakentaa pohjoismaisen sopimusperinteen mukainen malli: sellainen, jossa työmarkkinatoimijat sitoutuvat yhdessä sovittuihin sääntöihin. Mutta hallitus valitsi toisin. Se valitsi yksipuolisen sääntelyn, joka kaventaa oikeuksia, heikentää luottamusta ja siirtää valtaa pois neuvottelupöydistä.
Suojelutyötä koskevaa lakia ei olisi pitänyt hyväksyä – ei vain siksi, että se on huonosti valmisteltu, vaan koska se vie meitä väärään suuntaan. Työelämää ei rakenneta pakolla. Sitä rakennetaan yhteistyöllä.
Kim Berg
SDP:n kansanedustaja Vaasasta