Tasa-arvokeskusteluun on viime aikoina noussut kannanottoja, joiden mukaan sukupuolten välisen tasa-arvon ajaminen on miehiltä ja pojilta pois. Poikien heikentyneistä oppimistuloksista on jopa alettu syyllistää ahkeria ”kympin tyttöjä”. Olen eri mieltä. Tasa-arvon ja yhdenvertaisuuden kunnioittaminen ja työ niiden puolesta auttaa kaikkia ja kuuluu vapaiden ja demokraattisten valtioiden arvopohjaan.
Suomi on tavannut määritellä itsensä tasa-arvon mallimaaksi. Historiallisessa perspektiivissä se sitä onkin. On viisautta tuntea historia mutta älyllisesti epärehellistä jämähtää siihen.
Nostan esille muutaman itseäni jatkuvasti askarruttavan asian. Miten voi olla mahdollista, että Suomessa, jossa korkeakouluopiskelijoiden enemmistö on naisia, työmarkkinat ovat edelleen läntisen maailman eriytyneimmät. Aloja, joissa miehet ja naiset ovat tasaisesti edustettuina, on ainoastaan kymmenen prosenttia kaikista toimialoista. Eriytyneet työmarkkinat johtavat palkkaeroihin. Naisvaltaisia matalapalkka-aloja edustava STTK on tavannut konkretisoida naisen euron, joka on jo parikymmentä vuotta ollut 84 senttiä, siten, että käytännössä naisten palkanmaksu vuositasolla päättyy marraskuun puolessa välissä. Eriytyminen näkyy myös naisten lisääntyvänä eläkeköyhyytenä.
Huolimatta perhevapaauudistuksesta hoivavastuu perheessä on useimmiten naisen harteilla. Lainsäädäntö mahdollistaa isien entistä pidemmät vanhempainvapaat ja toimii siten koko perheen hyvinvointia ja sen jäsenten tasa-arvoisuutta edistävästi. Työnantajat kuitenkin vitkuttelevat ja elävät menneessä maailmassa. Piiloista ja näkyvää mahdolliseen lisääntymiseen liittyvää syrjintää näkyy rekrytoinneissa pönäköistä vastuullisuuslausunnoista huolimatta. Nainen ei ole työmarkkinoilla koskaan oikean ikäinen.
Ja sitä paitsi hoivavastuu on jatkumo. Yhteiskunnallisessa marginaalissa on ryhmä, jossa naisten osuus on 95 prosenttia. Omaishoitajat ovat tämä näkymätön joukko.
Hiljakkoin ilmestyi selvitys siitä, että 55-vuotias nainen on hävinnyt mediasta kokonaan. Vanhat miehet sen sijaan kunnostautuvat arvostettuina neuvonantajina, hallitusammattilaisina ja mielipidejohtajina. Yksi syy ikääntyneiden naisten häviämiseen julkisuudesta on yksinkertaisesti se, että politiikan huippupaikoilta he ovat hävinneet savuna ilmaan. Vanha nainen ei enää kelpaa edes koristeeksi.
Poliittisilla naisjärjestöillä on edelleen iso rooli omien puolueidensa sisällä toimia niin, että näkymättömät tulevat näkyviksi ja politiikan valtavirrassa pimentoon jäävät asiat nousevat keskusteluun. Ennen näkemätön potentiaali on siinä, että yhteiskunnallisesta vaikuttamisesta kiinnostuneilla, muista kulttuureista tulleilla uussuomalaisilla naisilla on mahdollisimman kynnyksetön väylä hakeutua politiikkaan. Se voi tapahtua poliittisen naisjärjestön kautta.
Tasa-arvo- ja yhdenvertaisuusasioiden korostaminen ja esilläpito parantaa myös miesten ja poikien elämänlaatua, koska kyse on laajemmin ihmisten kunnioittamisesta ja heidän erityislaatunsa huomioon ottamisesta. Toivon, että Suomi ei jämähtäisi vastakkainasettelun tielle vaan jatkaisi johdonmukaisesti politiikkaa, josta meillä ainakin takavuosina on ollut syytä olla ylpeitä.
Päivi Mononen-Mikkilä
puheenjohtaja
Suomen Keskustanaiset ry