Stubb: "Tämä maa on täynnä sel­kä­ran­gat­to­mia po­lii­tik­ko­ja"

Kokoomuksen puheenjohtaja, pääministeri Alexander Stubb vaati muilta puheenjohtajilta selkeitä esityksiä, joilla Suomen kova velkaantuminen saadaan kuriin.

Stubb sanoi Lännen Median puheenjohtajatentissä, että Suomella on kolme vaihtoehtoa tulevaisuuteen: Ensimmäinen on ylivelkaantuminen.

– Se on se, mitä Paavo Arhinmäki (vasemmistoliiton puheenjohtaja) ajaa. Se nostaisi meidän velkataakkaa. Se on velkaa meidän lapsenlapsille.

Arhinmäki on puhunut voimakkaasti elvyttävämmän talouspolitiikan puolesta.

Toisena Stubb nosti esille kitkuttamisen tien, jota hänen mielestään ollaan koko hallituskauden ajan jo tehty.

– Kolmas tie on työn tie, Stubb sanoo ja viittaa kokoomuksen aiemmin julkaisemaan työlistaan.

Työlistassa vaaditaan muun muassa työverotuksen alentamista ja maltillisia palkkaratkaisuja.

Vaalitentissä kysyttiin puheenjohtajilta, onko heidän puolueensa esittänyt leikkauslistansa. Stubbin lisäksi kätensä nostivat perussuomalaisten Timo Soini, demarien Antti Rinne, vihreiden Ville Niinistö ja keskustan Juha Sipilä.

– Tämä maa on täynnä selkärangattomia poliitikkoja, jotka eivät uskalla kertoa, mitä pitää tehdä ja miten, Stubb sanoo ja viittaa siihen, että kokoomus on kertonut avoimesti omista leikkausratkaisuistaan.

Stubb tarkensi, että hän viittaa myös itseensä puhuessaan selkärangattomista poliitikoista.

JUHA VAINIO/LÄNNEN MEDIA

Juttua muokattu 17.3. klo 22:48: Myös keskustan Juha Sipilä nosti kätensä ylös, kun puoluejohtajilta kysyttiin, onko heidän puolueensa esittänyt leikkauslistan

Mainos
Ilkka-Pohjalaisen pelit

Pelaa Ilkka-Pohjalaisen digitaalisia pelejä

Aivojumppaa tai rentoa ajanvietettä – tutustu peleihin ja löydä suosikkisi

Aloita pelaaminen
Ilmoita asiavirheestä