Timo Stewart haastattelussaan (IP 21.12.) maalaa kuvan epäoikeudenmukaisista kristityistä sionisteista, jotka eivät piittaa palestiinalaisten kärsimyksistä. Hän esiintyy puolueettomana tutkijana, mutta hänelläkin on tietty aatteellinen tausta, joka on ollut suosittua etenkin vasemmistolaisissa piireissä.
Stewart lähtee siitä Neuvostoliiton 1960-luvulla lanseeraamasta narratiivista, jonka mukaan oli olemassa ikuinen palestiinalainen kansa ja Palestiina, jotka ovat joutuneet Israelin uhreiksi. Pilkkanimen Palestiina antoivat roomalaiset vasta 100-luvulla jKr, joten Jeesus ei syntynyt Palestiinaan, vaan Israeliin.
Vielä 1940-luvulla arabit alueella eivät kutsuneet itseään palestiinalaisiksi, vaan olivat ylpeitä juuristaan ympäröivissä arabimaissa, joista heistä suuri osa oli tullut. Juutalaisia kutsuttiin palestiinalaisiksi ja heidän lehtensä oli Palestine Post.
Juutalaisten muuttoliike alkoi 1800-luvun puolivälin jälkeen, kun Venäjällä jälleen alkoivat juutalaisvainot. Tämä juutalaisvaino, jota oli kestänyt Euroopassa jo 1 800 vuotta, oli motiivina sionismiin, joka tarkoittaa juutalaisten oikeutta asua vanhassa kotimaassaan. Tämä aate julkistettiin 1897 sionistikongressissa. Siitä erityisesti alkoi juutalaisten muutto Israeliin.
Tämä oikeudenmukainen aate sai muodon eri vaiheissa ja siitä tuli kansainvälisoikeudellisesti sitova lopuksi myös 1922 Kansainliitossa, jossa Englanti velvoitettiin edesauttamaan juutalaisvaltion perustamista Jordan-joen ja Välimeren väliin. Samalla tunnustettiin arabivaltio nimellä Trans-Jordania. Englanti ei kuitenkaan arabien painostuksen ja väkivallan vuoksi hoitanut tätä tehtäväänsä, vaan alkoi rajoittaa juutalaisten maahanmuuttoa, aiheuttaen erityisesti 1930-luvulla sen, etteivät Hitleriä pakenevat juutalaiset päässeet sinne.
1800-luvun puolivälissä tuo Palestiina oli autio ja harvaanasuttu maa. Kun juutalaiset tulivat sinne tekemään työtä ja erämaat alkoivat kukoistaa ja tuli taloudellisia mahdollisuuksia, se veti alueelle arabeja ympäröivistä maista. Vetovoimaa lisäsi Englannille 1917 annettu mandaatti, joka lisäsi näitä mahdollisuuksia. Ikävä kyllä kateus ja islamiin kuuluva juutalaisviha sekä Suurmuftin harjoittama kiihotus saivat aikaan sen, että jo 1920-luvulla alkoivat arabit vainota juutalaisia. Mm. Hebronissa tapahtui joukkosurma, jossa liki 100 tapettiin, joukossa lapsia. Ja vaikka 1947 YK antoi jako-ehdotuksensa (vastoin aikaisempaa sitoumustaan) tuon juutalaisille tarkoitetun alueen jakamiseksi, niin arabivaltiot hylkäsivät sen, kuten olivat hylänneet aiemmatkin ehdotukset ja myöhemminkin hylkäsivät kaikki ehdotukset.
Kun 1948 arabivaltioiden hyökkäys Israelia vastaan alkoi, niin nuo valtiot kehottivat arabeja hetkeksi pakenemaan alueelta. Siksi pakolaisia tuli niin paljon. Osasta tuli pakolaisia johtuen taistelutilanteesta. Sitä ennen juutalaiset olivat ostaneet maa-alueensa rahalla, eivät väkivallalla. Israel selviytyi silloin ja myös 1967 ja 1973. Ja on selviytynyt jatkuvasta terrorista ja on tänäänkin selviytynyt, kun sinne hyökätään seitsemältä eri taholta. Muslimien halu ajaa juutalaiset alueelta ei ole onnistunut eikä Raamatun mukaan tule onnistumaan riippumatta Israelin demonisoimisesta ja tutkijoiden mielipiteistä.
Reko Kauranen
Vaasa