Salibandyliigan sarjapaikastaan taisteleva NST pysyi SPV:n kyydissä noin erän verran, mutta erinomaisesti torjunut maalivahti Jarno Ihme sekä kaksi maalia mieheen pyssyttäneet Petri Hakonen ja Teppo Mäkelä hoitivat omalla panoksellaan tärkeät vieraspisteet Seinäjoelle lukemin 2-5 (1-1, 0-2, 1-2).
Avauserä tarjosi mahdollisuuden toisenlaiseen käsikirjoitukseen, sillä SPV hankki kolme jäähyä, joista NST rokotti kertaalleen. Kolmas jäähyistä muodostui ottelun käännekohdaksi, mutta yllättäen toiseen suuntaan.
SPV aloitti toisen erän alivoimalla, mutta teki vajaalla kaksi maalia. Ensimmäisen voi ottaa täysin piikkiinsä NST:n puolustus, sillä maajoukkuepuolustaja Risto Töllikön syöttö puolustajaparille osui oman maalivahdin jalkaan. Hän kadotti pelivälineen näkökentästään ja karvaamassa ollut Henri Myllymäki pääsi tuikkaamaan pallon ilmaiseksi tyhjään maaliin.
Lopullisesti ottelu ratkesi kahteen Hakosen osumaan kolmannen erän alussa. Molemmissa puolustaja laukoi pallon tarkasti maalin kattoon hyvän maskin takaa.
- Ne olivat enemmän sijoituksia. En ampunut tällä kertaa tarkoituksella niin kovaa. Täytyy näköjään ampua jatkossa vähän hiljempaa.
MIKKO PEHKONEN