Sportin tuleva ur­hei­lu­joh­ta­ja Herkko Koski: "Rima pitää asettaa riit­tä­vän kor­keal­le"

Herkko Koskella on kahden vuosikymmenen kokemus valmennuspäällikön ja urheilujohtajan tehtävistä.

Kuva: Jarno Pellinen

Herkko Koski on seurannut mielissään, mutta ailahtelevin tuntein jääkiekkoliigan puolivälieräkamppailuja, jotka käydään Kuopion KalPan ja Lahden Pelicansin välillä. Toukokuussa Vaasan Sportin urheilujohtajana aloittava Koskihan on tällä hetkellä vastaavassa toimessa KalPa-junioreissa ja sitä ennen lahtelaisten junioriorganisaatiossa.

– Niitä pelejä on tosiaan hieno katsoa. Siellä on paljon tuttuja ja olipa turkoosi tai keltainen paita, morjenstellaan puolin ja toisin, hän sanoo.

– Ovathan ne välillä vähän ristiriitaisia tunteita, kun toivoo molemmille hyvää, mutta kun nyt kilpaurheilussa jomman kumman pitää voittaa ja jomman kumman hävitä, kyllä minä KalPan puolella olen. Minulla on meneillään viides kausi siellä ja se on tärkeä seura itselleni juuri nyt.

Molemmissa ryhmissä on sekä valmennuksen että pelaajiston puolella monia, joiden matkaa kohti ammattilaisuutta Koski on seurannut ja tukenut läheltä.

– Esimerkiksi Pelicansin joukkueessa on sellaisia pelaajia, joista on joittenkin taholta moneen kertaan todettu, että ei varmasti tule mitään, mutta siellä he vain painavat uskottavina liigapelaajina. Ne ovat hienoja tarinoita, hän sanoo.

– Se asettaa itsellekin perspektiiviä. Aika varovasti tulee kommentoitua, kenestä tulee jotain ja varsinkin niin päin, että kenestä ei tule. Polut ovat niin moninaisia. Se on niin paljon kiinni omasta vimmasta harjoitella ja kehittyä.

Valmentajaksi jo teini-iässä

Kuhmossa 43 vuotta sitten syntynyt Koski jääkiekkoili itse lukioikään, kunnes pelit päättyivät aivotärähdyksiin. Tosin hän itse näkee, ettei pelaajapolku olisi välttämättä muutenkaan vienyt kovin pitkälle.

– Sanoisin, että Kajaani ja mestis olisi ehkä ollut ihan maksimi. Se oli sellainen, jota ehkä silloin mietin, mutta sitten se loppui, eikä enää tarvinnut miettiä pelaamista, hän tuumii.

Lajin parissa Koski kuitenkin pysyi, sillä hän ryhtyi heti valmentamaan.

– Olin apuvalmentajana 1982 syntyneiden ikäluokalle. Itse olen syntynyt 1979, joten siinä oli kolme vuotta ikäeroa ja olin vielä alaikäinen. Valmennus ja seuratyö ovat kulkeneet mukana siitä asti.

Sittemmin hän on tehnyt jo kahden vuosikymmenen mittaisen työuran valmennuspäällikön ja junioriseurojen urheilujohtajana eri kaupungeissa. Varsinainen valmennustyö on jäänyt vähemmälle, vaikka hän sanoo sitäkin miettineensä.

– Joukkuevalmennuksessa on omat hyvät puolensa, mutta kyllä minä ehkä haluan vaikuttaa isompaan kokonaisuuteen, hän sanoo.

– Nyt tässä Sportin tapauksessa varsinkin, kun puhutaan koko urheilustrategian johtamisesta, siihen on myös mahdollisuus. Kysymys ei ole vain siitä, paljonko peli päättyy tänään illalla, vaan toiminnassa on myös muitakin arvoja ja tehdään pitkäjänteisesti.

Hyppy tuntemattomaan

Kosken matka kohti Kuparisaarta alkoi tammikuun puolivälissä, kun Sport otti yhteyttä urheilujohtajan pestin tiimoilta. Hänen taustansa sopi siihen, mitä kohti seura on tuoreiden linjaustensa mukaan pyrkimässä. Siis entistä vahvempaa omaa pelaajatuotantoa.

– Sportilla oli aito halu saada tähän juuri minut niillä vahvuuksilla, joita minulla on. Pääsen myös ottamaan seuraavan stepin omalla työurallani, Koski sanoo.

– Minulle tuli sellainen fiilis, että minulla on ihan hyvät mahdollisuudet onnistua tässä, ja ympäristö ja uusi urheilustrategia tukevat onnistumista.

Vaikka Koski on ennenkin tehnyt yhteistyötä liigatoimijoiden kanssa, nyt hän on ensimmäistä kertaa mukana ammattilaisorganisaatiossa ja kokoamassa liigajoukkuetta.

– Suurin haaste varmasti on se, miten saan hyödynnettyä omat vahvuuteni uudessa roolissa, kun en vielä ihan tunne sitä maailmaa. Toisaalta minulla ei ole omaa pelitaustaa, joten tarvitsen ympärilleni ihmisiä, joilla sellainen on, hän sanoo.

– En ole päivääkään elänyt sitä maailmaa, joten se on sillä tavalla hyppy tuntemattomaan.

Semi-ok ei riitä

Kun työsopimus oli tehty, Koski luonnollisesti seurasi mielenkiinnolla myös Sportin vaiheita. Nehän eivät loppukaudesta olleet järin hohdokkaita, kun parhaat pelaajat lähetettiin muualle siirtorajan tyhjennysmyynnissä.

– Eihän kukaan toivonut tilannetta, johon seura päätyi. Itse en tietysti ollut siihen osallisena vielä siinä kohtaa, mutta kun olen urheilumies henkeen ja vereen, harmitti että tilanne ajautui siihen, että seura joutui luopumaan pelaajista, Koski sanoo.

– Toisaalta pitää aina katsoa kolikon kääntöpuoli. Moni pelaaja sai mahdollisuuksia, jotka ovat tulevaisuutta ajatellen hyviä juttuja. Valmennus pääsi arvioimaan pelaajia – ja sellaisia pelaajia, jotka eivät varmaan muussa tapauksessa olisi saaneet sitä mahdollisuutta.

Tulevan kauden joukkueeseen Koski ei suuremmin ole ehtinyt vaikuttaa, sillä ryhmä on joitakin yksittäisiä pelaajia lukuun ottamatta valmis. Ennen kuin hän on tutustunut Sportin tilanteeseen paremmin ja arvioinut, missä mennään, hän ei myöskään halua linjata, mitkä ovat ensimmäiset konkreettiset toimet seuran kehittämiseksi.

– Tottakai, näin ulkopuolelta seuranneena, meillä on varmasti parannettavaa kilpailun ja huippu-urheilun näkökulmasta. En osaa ihan tarkkaan sanoa, mitkä ovat ne palaset, joista sitä juttua lähdetään viemään eteenpäin, mutta kyllä rima pitää asettaa urheilullisesti riittävän korkealle, hän sanoo.

– Semi-ok-suoritus ei ainakaan itselleni riitä ja toivon, että kaikki sitoutuvat yhteisiin tavoitteisiin, joita asetamme. Varmasti tulen myös itse asettamaan tiettyjä linjauksia ja tavoitteita, joita lähdemme tavoittelemaan vuosien varrella, mutta kyllä me jokainen heti pystymme parantamaan tahtotilaa. Sitten se lähtee arjen pienistä teoista ja valinnoista, siitä miten kukin sitoutuu omaan tehtäväänsä.