Joku on sanonut, että kansakunnan tilan voi päätellä siitä, kuinka korkealle sotilasparaatissa marssijoiden jalat nousevat. Mitä korkeammalle koipi ojentuu, sitä huonommin on kansan asiat.
Itään päin mentäessä jalka nousee aika korkealle, Afrikan maissa ja Lähi-Idässä on omat hyppelehtivät käytäntönsä, joihin liittyy yleensä myös huutoa.
Sotilasparaateista puhuttaessa tulee ensimmäisenä mieleen voitonpäivän paraati Moskovassa, jossa nuorilla miehillä on marssiessa pakkohymy naamalla. Sitten tulee mieleen Pohjois-Korea, jossa tiiviitä muodostelmia on aina seuraamassa joukko pienikokoisia miehiä, jotka näyttävät olevan kunniamitalien painosta jotenkin kallellaan.
Toista se oli Kauhajoella ja varmaan Seinäjoellakin runsas viikko sitten sotilasvalassa. Itse olin Kauhajoella.
Kyllä oli hieno pienimuotoinen tilaisuus. Se oli supisuomalainen juhla, jossa yleisövieraina ja valantekijöinä oli paljon myös eri etnisen taustan omaavia ihmisiä, naisia ja miehiä. Oli myös ainakin yksi naisupseeri. Valan sijasta yhtä arvokkaan sotilasvakuutuksen antoi seitsemän miestä. Suomi on nykyään moninainen maa ja se näkyi.
Kun pari jututtamaani jääkäriä sanoi tilaisuuden jälkeen, etteivät he murehdi sotaa pätkääkään eivätkä aio valan kunniaksi juhlia, tuli mieleen, että näinhän se pitääkin Suomessa olla.
”Ei tehrä tästä ny numeroo”, sanoisi jääkiekkolegenda Raimo Helminen.
Paraatin koreografia, puvustus ja aseistus olivat käytännölliset ja asialliset.
Kun joukot olivat ojentautuneet muodostelmiin vihreälle urheilukentälle, lähti prikaatin komentaja Arto-Pekka Nurminen tervehtimään joukkoja.
Hän ei tietenkään mennyt suoraviivaisesti joukkojen eteen, vaan teki laajan katselmuskaarroksen yhdessä apulaiskomentajan kanssa.
Nurmisen katselmusmarssi oli vaikuttava. Ensimmäisen kerran elämässäni ajattelin, että marssikin voi tosiaan olla hyvännäköistä. Siinä mentiin eikä meinattu. Matalalla askeleella ja niukalla käsienheilunnalla Nurminen eteni nurmella sulavasti kuin karhu. Ei kopisteltu kannuksia eikä äkseerattu turhia. Tuollaiset sotilaat ja joukot pitää yleensä ottaa tosissaan.
Koreografian täydensi joukkojen sonnustautuminen maastopukuun, barettiin ja maihinnousukenkiin.
Olin aluksi vähän pettynyt siihen, ettei Kauhajoen valan ohimarssissa ollut sotilaskalustoa. Olisihan se ollut kiva nähdä Topeekalla panssariajoneuvojen letka, tykkejä ja kuorma-autoja, mutta jälkikäteen ajatellen oikeastaan hyvä näin. Rynnäkkökiväärit riittivät ja toki kalustonäyttelyssä oli esillä jotakin.
Ihmisille, jotka kerran tai kaksi elämässään näkevät elävän sotilasparaatin, on jo pelkkä jalkamarssijoiden joukko suuri elämys. Me kaikki myös tiedämme, että meillä on hävittäjälentokoneita ja varmaan paljon muutakin roinaa. Hinatkoot suurvallat ohjuslavettejaan erestaakasi niin paljon kuin lystäävät.
Mitä alokkaat sitten valassa lupasivat? Aika paljon.
Isänmaan koskemattomuutta luvattiin puolustaa. Omaa joukkoa ei liioin jätetä ja saadut tehtävät tehdään loppuun niin kauan kun henki pihisee.
Pitkästä aikaa tuli aika hyvä olo. Suomen puolustuskyky ei välttämättä ole niin huono, mitä moni luulee. Armeija olemme me kaikki.
JORMA HAVULA