Olen hyvin tietoinen siitä, että olen kirjoittanut aika paljon sotesta aikaisemmissa kolumneissani, mutta koska asia on hyvin kiinnostava ja koskee aluettamme mitä suurimmassa määrin, on ehkä sittenkin syytä jatkaa kirjoittamista asiasta niin kauan, kuin se elää ja lopullisia päätöksiä ei ole tehty.
Sitten edellisen kolumnin prosessi maakunnassamme on jatkunut siten, että on perustettu alueellisia työryhmiä, joista jokainen osaltaan pyrkii selvittämään, miten parhaalla mahdollisella tavalla pitäisi toimia parhaan ratkaisun aikaansaamiseksi omalla alueella.
Kauan koko reformin tavoite oli saada aikaan kokonaisintegraatio, mikä tarkoittaa, että pyrittiin saamaan kokonaisote erikoissairaanhoidosta, perusterveydenhuollosta ja kuntien sosiaalityöstä, mutta hallituksen kannanotot yhtiöittämisistä vaikeuttivat sitä huomattavasti. Mistä löytyvät tällä hetkellä kokonaisvastuun kantajat?
Myös se seikka, että jatkotyöskentely tapahtuu alueellisissa työryhmissä vaikeuttaa kokonaisotetta, ainakin ensimmäisessä vaiheessa.
Ehdottomasti tärkein asia juuri nyt on saada mahdollisimman moni ymmärtämään, mitä oikeastaan tarkoittaa sote, ja mitä tarkoitetaan itsehallintoalueilla. Minulla on sellainen tunne, että lähes kaikki kuulevat päivittäin sanan sote, mutta he, jotka eivät ole missään tekemisissä siihen liittyvän päätöksenteon kanssa, tai muuten vain ovat välinpitämättömiä, eivät välttämättä tiedä, mistä loppujen lopuksi on kyse.
Heistä, jotka tietävät ja ovat kiinnostuneita, löytyy edelleen sellaisia, jotka eivät oikein jaksa uskoa, että reformi toteutuu ja että seuraamukset eivät sittenkään tule olemaan niin tuntuvia.
Tosiasia on kuitenkin, että kuntien suurin sektori, sosiaali- ja terveydenhoito, kokonaisuudessaan otetaan pois kuntien päätäntävallan piiristä sekä että tulevaisuuden kehitys aika pitkälle on kiinni valtiovallan tahdosta.
Tämä tarkoittaa toisaalta sitä, että kuntalaisten terveydenhuoltoa kohtaan osoittamalle mielenkiinnolle ja toimenpiteille ei tulevaisuudessa anneta samaa merkitystä kuin tänä päivänä, koska mahdollisia ongelmia ei voida ratkaista pumppaamalla lisää kunnallisia varoja toimintaan ja toisaalta, että käsityksemme kunnan tavasta toimia muuttuu radikaalisti. Myös eräitä muita kunnan tehtäviä siirretään maakunnille.
Käytettävissä oleva aika, ennen kuin uuden luomuksen pitää olla toiminnassa, ei ole pitkä, koska suunnitelmien mukaan kaiken pitää toimia 1.1.2019.
Vaikka kokemuksesta tietää, miten asiat yleensä etenevät ja miten aikatauluja on rukattava, on syytä varautua vuoteen 2019. Epäselviä asioita vain hiotaan sen jälkeen.
Seuraavissa kokouksissamme pohdimme muun muassa, miten saamme erityishuoltopiirien (Eskoo ja Kårkulla) toiminnan sopimaan tulevaisuuden ratkaisuihimme, ja otamme kantaa päivitettyihin tietoihin alueemme tilanteesta.
Tällä viikolla saamme tietää, miten sairaalamme täyden päivystyksen kanssa käy.
Jos jostain ihmeellisestä syystä kävisi niin, ettei sitä olla meille myöntämässä, on järeimmät keinot (perustuslaki, kielilaki) otettava avuksi. Työtä riittää siis pitkiksi ajoiksi eteenpäin.
Pohjanmaan maakunnalle ja sen väestölle ei kelpaa mikään B-ratkaisu.
HANS FRANTZ