Meidän on aika turhaa luulla, että historian oman tavoitteen mukaista tulkintaa käytettäisiin vain esimerkiksi valtioiden menneisyyden käsittelyssä nykyisissä valtapoliittisissa konteksteissa. Päivänpolitiikka näyttääkin olevan täynnä tosiasioiden omaehtoista jopa vääristeltyä tulkintaa, jota sotenkin historia näyttää olevan täynnä.
Soteprojektihan alkoi varsinaisesti, kun Paras-hankeessa 2006–2011 laki pakotti pienimmät kunnat järjestämään yhteistyössä perusterveydenhuollon ja sosiaalipalvelut. Stubbin hallitus sitoutui Kataisen hallituksen yhdessä oppositiopuolueiden kanssa 23. maaliskuuta 2014 tekemään linjaukseen sote-uudistuksesta.
Helmikuussa 2015 perustuslakivaliokunta tyrmäsi sote-esityksen, minkä jälkeen sosiaali- ja terveysvaliokunta poisti esityksestä kaavaillut viisi sote-aluetta. Keväällä 2015 esitellyssä Sipilän hallituksen ohjelmassa sote-uudistuksessa suunniteltiin edettävän kolmiportaisella mallilla: valinnanvapauden piti olla sote-uudistuksessa kolmas vaihe sote-palveluiden rakenneuudistuksen ja yksikanavaiseen rahoitukseen siirtymisen jälkeen.
Kokoomus suostui keskustan vaatimaan 18 maakunnan malliin, ja sai myönnytyksenä linjauksen valinnanvapauslaista, jonka myötä asiakas voisi valita vapaasti palvelun tuottajan. Huhtikuussa 2016 hallitus ilmoitti, että valinnanvapauden piiriin tulevat palvelut pitää yhtiöittää. Linjauksia ei ollut etukäteen valmisteltu.
Kesällä 2016 hallitus julkisti sote- ja maakuntauudistuksen lakiluonnokset. Epäselväksi jäi, mitkä kaikki palvelut olisivat kuuluneet valinnanvapauslain piiriin, mitä oikeuskansleri kritisoi. Vain kolme päivää ennen joulua hallitus julkisti valinnanvapauslakiluonnoksen. Lakiluonnos sai lausuntokierroksella paljon kritiikkiä erityisesti valinnanvapaudesta. Hyvää palautetta lakiluonnos sai toimintatapojen muutoksen edistämisestä sekä asiakkaan henkilökohtaista budjettia koskevista säännöksistä.
Eduskunnan perustuslakivaliokunta totesi 29.6.2017, että hallituksen lakiesitys sote-uudistuksesta ei ole perustuslain mukainen. Valiokunta löysi asiaa koskevista lakiesityksistä viisitoista kohtaa, jotka ovat perustuslain vastaisia. Perustuslakivaliokunnan lausunnon jälkeen soten valinnanvapauslaki vaatii täydentävän esityksen ja uuden lausuntokierroksen.
Tammikuussa 2018 korkein hallinto-oikeus katsoi, että sote-lakipaketti – valinnanvapauslaki mukaan luettuna – pitäisi saattaa EU:n komission käsittelyyn, koska oli epäselvää, ovatko maakuntien liikelaitokset taloudellisia vai ei-taloudellisia toimijoita, ja saavatko ne toiminnassaan EU:n säädöksissä kiellettyä valtion tukea verotuskohtelun ja konkurssikelvottomuuden muodossa.
Lausunnossaan 1.6.2018 perustuslakivaliokunta yksimielisesti o.soitti useita korjattavia kohtia lakiesitykseen pitkälti aiemmin vuotaneen luonnosesityksen mukaisesti. Hallitus päätti kuitenkin olla ilmoittamatta valinnanvapauslaista komissiolle. Ja koko sotekehittely loppui Sipilän ilmoitettua hallituksen erosta ja yksi tärkeimmistä seikoista oli se, ettei valinnanvapausmallista päästy ratkaisuun.
Nyt voimassa oleva säännös: 47 § (23.3.2023/426) Terveydenhuoltolaki: ”Kiireettömän hoidon hoitopaikan valinta. Henkilö voi valita, miltä terveyskeskukselta tai sen terveysasemalta hän saa 2. ja 3. luvussa tarkoitetut terveydenhuollon palvelut, riippumatta siitä, minkä hyvinvointialueen alueella terveyskeskus tai -asema sijaitsee.”
Näin nuo kokoomuksen koko soten säätämisen ajan perusvaatimuksinaan pitämät 5 sotealueen määrä sekä valinnanvapaus muuttui loppujen lopuksi perustuslainkin hyväksymäksi sotealueiden määräksi ja valinnaksi eri sotealueiden palvelujen kesken ja tuo kokoomuksen koko ajan ajama yksityinen taho jäi valintavapautena pois.
Kuten edellä soten historian osalta on tullut selväksi juuri nuo kokoomuksen ajamat kokonaisuudet, jotka jarruttivat vuosikymmenen ajan soten kehittämistä. Arvuuttelujen varaan jää vaan se, kuinka tärkeää olisi ollut päästä hoitamaan tuo soteuudistus jo tuolloin kymmenkunta vuotta sitten. Kustannusten suhteellinen alhaisuus sekä työvoiman huomattavasti parempi saatavuus olisivat jo nyt aivan toisella tasolla. Lisäksi soten toiminnan ongelmakohtiin olisi jo saatu ratkaisut. Mutta kokoomuksen itsepäinen taistelu yksityisten palveluntuottajien etujen puolesta jarrutti lähes kymmenen vuoitta sotea jopa kriittisesti.
Kokoomus ja persut syyttävät kaikista soten akuuteista ongelmista lähinnä Marin/Saarikko-hallitusta, joka sentään sai tuon valtavan uudistuksen vietyä läpi perustuslain tiukkojen edellytysten mukaisena. Siinäpä on soten historiallista etenemistä tulkittu ”hienosti” omien poliittisten päämäärien saavuttamiseksi. Ja me kansalaiset uskoimme tuohon historialliseen tulkintaan äänestyskäyttäytymisellämme.
Toisaalta nykyinen hallitus on nostamassa yksityisen palveluntuottajan ”Kela”-korvauksia aika huomattavasti. Tulee kerettiläisesti mieleen, jotta kokoomus hoitaa tuon ennen perustuslainvastaisena pidetyn valinnanvapauden persujen avustuksella vuosibudjetoinnin kautta, kun se ei voimassa olevan uuden terveydenhuoltolain säännösten kautta ollut mahdollista.
Pääasiallinen pointti näytti olevan se, että esitetyt korkeamman korvauksen piiriin suunnitellut palvelut rahoitettaisiin valtion omaisuutta myymällä, eikä kustannuksia katettaisi sotekustannuksina. Vuosibudjetoinnin kautta vältettäisiin juuri tuo valinnanvapauden perustuslakiongelma. Olemukseltaanhan tässä ”Kela-korvaus” -mallissa ei ole lainkaan kyse perinteisestä soten kautta hoidettavasta korvauksesta, vaan pelkästä valtion rahojen siirrosta yksityiselle puolelle.
Historia ei ole kronologinen sarja tutkittuja tosiasioita, vaan omasta kulttuurista ja ajasta tehty menneisyyden tulkinta, jossa tosiasioita yhdistetään oman ymmärryksen, tarpeiden ja maailmankuvan näkökulmasta. Historia ei siten ole irrallaan valtapoliittisesta tai ideologisesta ympäristöstä, ja historiaa myös käytetään surutta politiikan välineenä.
Lasse Kojonen
Ilmajoki