Olemme seuranneet Ukrainan sotaa jo parisen vuotta.
Yleinen käsitys sotimisesta on se, että sitä käydään sotilas vastaan sotilas. Kun seuraa venäläistä sotataktiikkaa, niin voisi jopa ihmetellä, miten ihmeessä suuri ja mahtava Venäjä sotiikin tavallisia ukrainalaisia vastaan, ja sotatanner on hiljainen.
Tuskin nyt kannattaa suuremmin miettiä sitä, miten edellisiä, kahta maailmansotaa käytiin. Pitäisi paremminkin miettiä sitä, minkälainen sotataktiikka kulloiseenkin maailmantilanteeseen tehoaa parhaiten.
Venäjä on siinä oikeassa, että kun sotatantereella ei saavuteta suurempia voittoja, niin kohdistetaan resurssit sitten siviileihin. Tästähän on seuraus se, että yksikään täysin tuhottu kaupunki ei ole minkään arvoinen, joten vaikka sotiminen menisi pieleen, niin vastapuolelle ei taaskaan jää mitään.
Joidenkin arvioiden mukaan Ukrainan jälleenrakentaminen maksaisi arviolta 600 miljardia euroa. Ei Venäjä tuota summaa laittaisi tuhotuille alueille, vaikka voittaisikin jotain.
On hirvittävä vääryys, että olemme sotimisen siinä vaiheessa, että kohteena ovat siviilit, infrastruktuuria unohtamatta.
Sotikoot sotilaat keskenään! Miksi pitää pommittaa synnytyssairaaloita ja koulurakennuksia!
Yksi asia on tullut lännelle selväksi. Tätäkään sotaa ei unohdeta vuosikymmeniin.
Venäjän on turha, kaiken tämän jälkeen, näyttäytyä yhteistyöhaluiselta valtiolta.
Venäläiset ovat itse kärsineet nahoissaan, tsaareista lähtien, hirmuvallan pullisteluista, mutta mitä he ovat oppineet?
Eivät mitään! Ortodoksinen kirkko siunaa kaiken sen, mitä Putin tekee.
Jopa tässä alkaa todella miettiä sitä, onko venäläisten älyssä jotain vikaa, kun ovat aina valmiita nöyrtymään uusien ”tsaarien” edessä.
Intelliektuellit ovat häippäisseet pois, oligarkeista puhumattakaan.
Maa on siis ilman älymystöä, ja vanhalla KGB:n virkamiehellä on mahdollisuus heiluttaa valtakuntaansa, kuten tahtoo.
Todella säälittävää.
Ossi Kukkonen
Vaasa