Sote-palvelujen arvostus on heikkoa. On kolme eri sektoria, jotka ovat kaikkein heikoimmin arvostettuja:
Ensimmäinen niistä on omaishoito eli vanhuksen, vammaisen tai sairaan henkilön hoidon ja huolenpidon järjestämistä kotioloissa omaisen tai muun hoidettavalle läheisen henkilön avulla.
Toisena tulee kotihoito eli tuki niille ihmisille, jotka eivät selviydy omassa kodissaan itsenäisesti. Kotihoitoa voi saada, jos tarvitsee apua päivittäisissä toiminnoissa, kuten peseytymisessä ja pukeutumisessa.
Kolmas aliarvostettu alue on lastensuojelun avohuollon sosiaalityö, jossa sosiaalityöntekijä etsii yhdessä lapsen, nuoren ja perheen kanssa ratkaisuja lapsen tilanteen parantamiseksi, järjestää erilaista tukea ja palveluja, ja seuraa niiden toteutumista.
Nämä palvelut ovat sekä halvinta että tehokkainta lähellä tapahtuvaa hoitoa ja tukea, mutta eivät saa osakseen tarvitsemaansa arvostusta. Juhlapuheissa näitä kyllä arvostetaan, mutta se ei näy käytännössä.
Kaikissa kolmessa työn rahallinen arvostus on mitätöntä ja resurssointi ala-arvoista, vaikka omaishoito, kotihoito ja lastensuojelun avohuolto paremmin resurssoituina säästäisivät raskaampien hoitojen ja tukitoimien kustannuksia huomattavasti.
Kaikkia näitä vaivaa krooninen ja yhä paheneva työvoimapula, joka johtuu rahoituksen ja arvostuksen puutteesta. Tämä on pakko korjata, koska jos kaikki näiden palvelujen piirissä olevat yhtäkkiä siirtyisivät laitoshoitoon, niin siihen eivät mitkään rahat eivätkä työntekijät riittäisi.
SOTE-palvelut siirtyvät hyvinvointialueille, mutta kaikki alueiden rahoitus ja palvelujen reunaehdot tulevat valtiolta, joten hallitus ja eduskunta ovat ne elimet, joissa hyvinvointialueiden palvelujen järjestäminen todellisuudessa päätetään.
Työvoimapulan ratkaisee rahallinen korvaus, omaan tehtävään vaikutusmahdollisuudet, sekä yleinen arvostus. Jokainenhan meistä haluaa tehdä merkityksellistä ja arvostettua työtä.
Jouni Vallin (ps)
Jurva