Juttu on julkaistu ensimmäisen kerran 25.10.2025.
Entinen paralympiaurheilija ja täysin sokea Ronja Pahaoja, 33, osti tänä syksynä isoisänsä isän rakentaman sukutalon Kauhajoelta, lähellä Satakunnan maakuntarajaa. Syrjäisellä paikalla, keskellä metsää sijaitseva talo, sen historia ja esineistö kiehtovat uutta espoolaista emäntää. Hän saattaa joskus jopa muuttaa sinne pysyvästi.
– Elokuussa tein kaupat. Aiemmin tässä asui iäkäs isäni serkku puolisonsa kanssa. He olivat jo vuosia miettineet talon myymistä ja halusivat myydä sen mieluiten jollekin sukulaiselleen.
Pahaoja oli jo pari vuotta aiemmin ilmaissut kiinnostuksensa taloa kohtaan, mutta häntä ei silloin otettu kovin tosissaan.
– Tänä keväänä tämä tuli sitten julkiseen myyntiin, ja sanoin, että ei kun minä oikeasti haluan ostaa tämän, hän nauraa.
Vanhemmat olivat aluksi hieman epäileväisiä ja pohtivat, tietääkö tytär, mihin on ryhtymässä. Nyt he ovat kuitenkin jo suopuneet ajatukseen. Muilta sukulaisilta on tullut kiitosta siitä, että talo säilyi suvussa.
Pikkuveli arvostaisi talon ostamista
Pahaoja on syntynyt Keravalla ja asunut koko ikänsä pääkaupunkiseudulla. Kauhajoen talolla hän vieraili lapsena silloin tällöin.
– Jokin sukuhistoria, kulttuurihistoria ja nostalgia minua tänne vetää. Se on vähän kummallista, koska en koskaan tavannut esimerkiksi isäni vanhempia. He kuolivat jo kauan ennen syntymääni. En yllättyisi, jos joskus jopa muuttaisin tänne pysyvästi.
On myös eräs hyvin henkilökohtainen syy. Pahaojalla on kolme vanhempaa veljeä, mutta hänen pikkuveljensä kuoli kaksi vuotta sitten.
– Hän kävi täällä paljon kesätöissä auttamassa isäni serkkua. Ajattelin, että pikkuvelikin varmasti arvostaisi, jos ostaisin tämän paikan.
Etätöitä valokuituyhteydellä
Pihapiirissä on isoisän isän vuonna 1912 rakentama, hieman pohjalaismallinen harmaa hirsitalo, joka on edelleen asumiskelpoinen. Pahaoja kertoo nukkuvansa siellä mielellään, koska talossa on viileää.
Pihapiirissä on myös toinen rakennus, 1990-luvulla tehty hirsitalo, jossa on sisävessa ja muut mukavuudet.
Taloon on vedetty myös valokuituyhteys, mikä mahdollistaa etätyön tekemisen.
– En olisi varmaan ostanut tätä, ellei täällä olisi ollut nettiä. Teen 60-prosenttista työviikkoa Gofore-nimiselle yritykselle. Olen sovelluskehittäjä ja saavutettavuusasiantuntija ja teen käytännössä koodaustöitä, kertoo Pahaoja, joka on kouluttautunut yliopistossa tietojenkäsittelytieteen kandidaatiksi.
Sukunimi vaihtui Pahaojaksi
Ruokapöydällä näkyy tietokone ja pistenäyttö. Kommunikointi ulkomaailmaan hoituu paitsi puhelimella myös tietokoneen ja puhelimen ruudunlukuohjelmilla, jotka lukevat tekstisisällön ääneen.
Koneen alla olevan jykevän ruokapöydän on tehnyt isoisä Anton Oja.
– Hänellä oli polio ja hän kulki keppien kanssa, mutta oli erittäin kätevä käsistään. Hän oli aikoinaan myös yksi Kauhajoen kunnan ensimmäisistä virkamiehistä.
Myös Ronja Pahaojan sukunimi oli alun perin Oja, mutta hän muutti sen vuonna 2019 Pahaojaksi.
– Isoisän isä muutti nimensä Ojaksi mennessään naimisiin. Itse ajattelin jo teininä ottavani vanhan nimen taas käyttöön.
Metsän keskellä ei pelota
Kauhajoen talolla Pahaoja on viettänyt tänä syksynä aikaa useita kertoja aina muutamasta päivästä kokonaiseen viikkoon. Tarkoitus on viipyä jatkossa pidempiäkin aikoja, sillä matka on pitkä. Se taittuu ensin junalla Parkanoon ja sieltä 60 kilometriä taksilla Kauhajoelle.
Tekemistä tuvalla riittää ja aika kuluu kuin siivillä.
– Täällä on hirveän paljon irtaimistoa, koska sataan vuoteen ei ole heitetty juuri mitään pois. Käyn tavaroita nyt ensin läpi ja mietin, mitä ehkä viedään kaatopaikalle. Aika paljon on myös opeteltavaa. Olen esimerkiksi laittanut leivinuuniin tulet. Vähän tuli savua sisään.
Onko pelottanut olla täällä yksin?
– Ei ole. Joitakin eläimiä olen hätkähtänyt, mutta tämä on niin syrjässä, ettei tänne kukaan vahingossa eksy. Lähistöllä on myös pysyvää asutusta.
Näkö meni 11-vuotiaana
Pahaoja on täysin sokea ja käyttää ulkona liikkuessaan valkoista keppiä.
– Sokeuduin 11-vuotiaana. En näe edes valoa, paitsi jos aurinko paistaa suoraan silmiin.
– Tämä on synnynnäinen näkövamma, lasiaisen ja verkkokalvon epämuodostuma, joka on hyvin harvinainen geenimuunnos. Meidän suvussa on ollut muitakin vastaavia tapauksia. Vielä lapsena näin, mutta viisivuotiaana sain kuulla, että tulen joskus sokeutumaan.
Oliko näön menettäminen kova paikka?
– Ei se ollut, koska osasin asennoitua ja valmistautua siihen. Opiskelin jo ennakkoon muun muassa pistekirjoitusta ja muita sokkotaitoja. Hyvä puoli oli se, että se tapahtui 11-vuotiaana eikä esimerkiksi 15-vuotiaana pahimmassa teini-iässä.
Näkövamma ei juuri estä emännän touhuja tilalla. Häntä kuunnellessa vakuuttuu, ettei sokealle juuri mikään ole mahdotonta.
– En ehkä menisi kirveen kanssa tekemään klapeja. Täällä on kyllä klapikone, mutta en ole vielä opetellut käyttämään sitä.
Oli myös tilanne, jossa hänen piti kiivetä vintille etsimään kangaspuita. Sinne pääsi vain tikapuilla ulkopäädyssä korkealla sijaitsevan luukun kautta.
– Harkitsin sinne yksin menemistä, mutta en kokeillutkaan sitä, koska luukun etsiminen olisi mennyt melkoiseksi kiipeilyksi. Ainut vahinko on tullut, kun lisäsin saunassa puita pesään ja tuli vähän palovammoja.
Entinen huipputason pikajuoksija
Vuonna 2016 Pahaoja osallistui Rio de Janeirossa pidettyihin paralympialaisiin. Mitaleja ei sieltä tullut, mutta vuoden 2018 EM-kisoissa hän voitti kultaa 100 metrin juoksussa ja pronssia pituushypyssä.
Hänen 100 metrin ennätyksensä on 13,26 sekuntia ja pituushypyssä 451 senttimetriä.
Nykyään hän urheilee vain omaksi ilokseen.
– Hyviä muistoja urheilemisesta jäi. Se aika alkaa vain jo unohtua, ja hiljattain tajusin, että Riostakin on jo yhdeksän vuotta. Joskus kun töissä mainitsen, että ”silloin kun olin paralympialaisissa…”, porukka keskeyttää heti: mitä?! Oletko sinä ollut siellä?
Uutena lajina hän on aloittanut alppihiihdon, joka pitää hänet toistaiseksi talvisin pääkaupunkiseudulla. Siellä on tarjolla näkövammaisten opaslaskijoita.
– Se menee niin, että opas laskee edellä ja hänellä on kaiutin selässä. Sen kautta hän antaa ohjeita: nyt vasemmalle, nyt oikealle, nyt taas vasemmalle. Äänen suunnastakin voi päätellä, mihin mennään.
Hänen mielestään vain ratsastusjousiammunta eli hevosen selästä jousella ampuminen ei todennäköisesti kovin hyvin onnistuisi sokealta. Sen sijaan perinteiseen ammuntaankin on ollut jo pitkään ratkaisu, jossa tähtäämistä ohjataan eri korkeuksilla annettavilla äänillä.
Käsitöitä ja luutunsoittoa
Lähiajan haaveena Pahaojalla on saada Kauhajoen talolle pystyyn kangaspuut. Hän tykkää kutoa ja tehdä muitakin käsitöitä. Talolta löytyykin ainakin kahdet, ellei peräti kolmet kangaspuut.
– Isoisoäitini kutoi aikoinaan pellavatuotteita.
Kun Pahaoja alkoi tutkia talon tavaroita, hän toivoi löytävänsä myös poljettavan ompelukoneen.
– Kävi ilmi, että niitä on peräti kaksi, Husqvarna ja Singer!
Kun talolla arjen työt on tehty, tupa lämmin eikä käsityötkään juuri sillä hetkellä houkuttele, Pahaoja kaivaa esiin renessanssiluutun. Se on kitaraa muistuttava soitin, jolla hän soittaa barokkimusiikkia.
– Soitin nuorena klassista kitaraa, ja silloinen soitonopettajani soitti myös luuttua. Lukiossa sen soittaminen alkoi toden teolla kiinnostaa, ja oman luutun ostin parikymppisenä.
Talon tontti on kokonaisuudessaan kaksi hehtaaria, ja siitä yksi hehtaari on vuokralla olevaa peltoa. Pellon jossakin nurkassa hän haaveilee joskus kasvattavansa pellavaa.
– Pellavanviljelyn ohella olisi kiva järjestää täällä joskus kavereiden kanssa käsityöretriittejä. Tämä paikka on siihen tarkoitukseen oikein sopivan pimeä ja hiljainen.
