Vaasan suomalaisen seurakunnan kirkkoherran valintaprosessi on saanut varsin erikoisia piirteitä. Kirkkolakia sinänsä tietenkin noudatetaan, mutta demokratian henki jää mielestäni vajaaksi.
Vaasan suomalaisen seurakunnan seurakuntaneuvosto päätti kokouksessaan 7.10.2026 äänestyksen jälkeen, äänin 9–7, että uusi kirkkoherra valitaan ensi vuonna välillisellä vaalilla. Se tarkoittaa, että kirkkoherran valitsee seurakuntaneuvosto.
Tässä toteutuksessa on kyse edustuksellisesta demokratiasta, jos juuri siitäkään. Seurakuntaneuvoston edustajien määrä on näet melko vähäinen.
Demokratian ydin liittyy siihen, että määräajoin kaikki osalliset voivat asioihin vaikuttaa, kukin omalla yhdellä äänellään. Mikäli olisi käynyt niin, että kannat olisivat joillain tai isommallakin määrällä ihmisiä muuttuneet, olisi tärkeää voida tuoda esille nuo muutokset.
Seurakuntavaaleissa äänen antaminen jollekin taholle ei pidä sisällään kaikkia jatkossa tulevia valintoja tai kantoja. Eivät kaikki tiettyä kirkkovaltuuston edustajaa äänestäneet seurakuntalaiset varmasti ole saman kirkkoherran vaalin ehdokkaan takana. Hajontaa on, ja pitää ollakin.
Aiemmin seurakunnassamme tällaista toteutustapaa jo kokeiltiin, eikä se kaikkia miellyttänyt. Nyt olisi suotavaa, että samaa virhettä ei toistettaisi, vaan virheistä olisi hyvä oppia.
Kirkkolaki uudistui vuonna 2023. Se velvoittaa seurakunnat huomioimaan jäsenensä, mutta jättää toteutustavat melko vapaasti kirkon päätettäviksi.
Näin ollen kirkkoherran valinnassa ei ole välttämätöntä järjestää suoria vaaleja, vaan juridisesti valinta voidaan tehdä myös seurakuntaneuvoston kautta.
Asia erikseen on sitten se, kuinka luotettavana tällaista vaalitulosta voidaan pitää. Tai lisääkö se luottamusta kirkon sisällä ylipäätään. Kokemus on aiemmin osoittanut, että näin ei ole Vaasassa käynyt.
Siksi tuntuu hurjalta demokratian ja yksilönvapauden polkemiselta, että sama aiotaan toistaa.
Kirkon pitäisi ensisijaisesti ylläpitää jäsentensä uskoa ja luottamusta kirkon toimintaan sekä omiin vaikutusmahdollisuuksiinsa kirkossa.
Kirkon jäsenkatokin olisi hyvä pitää mielessä pohdittaessa sitä, miten kirkon toiminta olisi avoimempaa ja jäsenilleen innostavampaa.
Yhteenkuuluvuuden tunnetta ja sitoutuneisuutta lisäisi mielestäni merkittävästi se, että jäsenillä olisi aito mahdollisuus itse vaikuttaa asioihin useammin. Tämä lisäisi oikeudenmukaisuuden tunnetta, joka on hyvin tärkeää uskonnollisessa toiminnassa.
On tärkeää ymmärtää, että maailma on ylipäätään muuttunut avoimuutta ja läpinäkyvyyttä korostavaan suuntaan.
Mikäli kirkko haluaa olla varteenotettava toimija kansalaisten arjessa ja elämässä jatkossakin, on sen toiminnan vastattava ainakin perusperiaatteiltaan tätä päivää.
Pienen porukan päätöksenteko omien intressien ja mahdollisten vaikuttajien tai vaikutteiden mukaisesti ei lisää jäsenten luottamusta tai sitoutumista yhteisiin arvoihin.
Myös kirkkoherralle itselleen olisi tärkeää virassaan, että jäsenet voisivat seistä valinnan takana ja tuntisivat tulleensa kuulluiksi.