Äidinkielen sijamuotoja ja sanaluokkia voi muistella hyppiessä, ja tarvittava tauko istumiseen voi löytyä puolapuilta.
Kuudennen luokan äidinkielen tunti. Opettaja Maria Karppinen nyökkää viittaavalle Julianne Siepille, että hän voi sanoa asiansa.
– Yllätyskyykky, Julianne hihkaisee ja koko luokka ponnahtaa ylös, käy kyykyssä ja palaa takaisin istumaan.
Rovaniemen Nivavaaran koulun 6D-luokalla on kerran tunnissa lupa yllätyskyykylle. Tällä kertaa kyykyt napattiin heti tunnin alkuun.
Takaisin sijamuotojen opiskeluun. Taululla on 12 tehtävää, ja opettaja lähettää oppilaat matkaan.
Tytöt hyppäävät käytävällä ruudukkoa lorutellen samalla paikallissijoja. Pojat juoksevat selvittämään, montako porrasta on koulun alakerrasta yläkertaan. Vastausta tuodessaan he kertovat, mitä sanaluokkaa he juuri ratkoivat.
– Numeraalia, pojat tietävät.
Samaan aikaan Oulussa Hintan koulun 6A-luokassa opiskellaan historiaa. Opettaja Lasse Vallo näyttää kuvia keskiaikaisista kaupungeista.
Sen jälkeen oppilaiden täytyy vastata kuvia koskeviin väitteisiin kyllä tai ei – kehon kielellä. Jos vastaa kyllä, on noustava seisomaan ja nostettava molemmat kädet ylös. Jos vastaa ei, on mentävä kyykkyyn.
Kesken tunnin Rasmus Hämeenaho käy luokan peräseinälle asennetuissa puolapuissa kokeilemassa, onnistuuko punnerrus.
– Saa nähdä, hän arvioi.
Hyvinhän se sujuu. Ja niin sujuvat myös vatsalihasliikkeet. Sitten on Nico Väisäsen vuoro.
Puolapuut saatiin luokkaan pari viikkoa sitten lahjoituksena. Ne ovat olleet kovassa käytössä. Periaatteena on, että jokainen saa käydä kokeilemassa yhdessä laadittuja liikkeitä tehtävien lomassa. Yksi puolapuuvuoro kestää puoli minuuttia.
Hintan ja Nivavaaran koulut ovat vain muutamia esimerkkejä niistä sadoista maamme kouluista, jotka ovat määrätietoisesti lähteneet vähentämään istumista koulupäivän aikana. Tavoitteet on kirjattu niin tuoreeseen opetussuunnitelmaan kuin hallitusohjelmaankin. Liikettä pitäisi saada joka koulupäivään vielä tunti lisää.
Kun esimerkiksi pienen alakoululaisen liikuntasuositus päivää kohti on kolme tuntia, ei tätä määrää voi toteuttaa pelkillä välitunneilla tai koulun jälkeen olevilla harrastuksilla. Tavallisia liikuntatunteja on kouluissa viikossa enää 1–3.
– Liikettä täytyy saada myös tavallisille oppitunneille, Lasse Vallo toteaa.
Opettajien sitoutumista kuitenkin tarvitaan, sillä oppitunnit olisi toki helppo vetää vanhaan malliin, pulpetin ääressä istuen.
– Kyllähän se vaatii opettajilta luovuutta. On sovellettava ja tauotettava, luokanopettaja Maria Karppinen toteaa.
Ja luovuutta on kyllä käytetty, kun lukee Liikkuva Koulu -ohjelman erilaisia väliaikatuloksia. On luokkia, joissa ei ole pulpetteja lainkaan, ja luokkia, joissa tuolit on korvattu jumppapalloilla. On tehty myös "köyhän miehen sähköpöytiä", eli nostettu välillä tuoli pulpetin kannen päälle ja jatkettu työskentelyä seisten.
Eräässä koulussa sovittiin oppilaiden kanssa, että musiikkitunnilla ei istu kukaan, paitsi rumpujen ja pianon soittajat.
Tapoja järjestää lisää liikettä kyllä riittää.
– Opettajat jakavat Liikkuva koulu -ohjelman kautta innolla vinkkejä siitä, mikä toimii ja mitä ei missään nimessä kannata kokeilla, Karppinen kertoo.
Epäileväisimmät toteavat, että toiminnalliset tunnit lisäävät levottomuutta luokassa. Maria Karppisen kokemukset ovat päinvastaiset.
– Keskittyminen on jopa parantunut, kun lapset pääsevät välillä nousemaan ylös.
SILJA AITOAHO, MILLA SALLINEN
Juttu on julkaistu lehdessä 13.12.