Luonto on paras lohduttaja ja hoitaja. Hiljaisuus, tuulen suhina, lehtien havina ja lintujen laulu. Siellä on särkyneen mielen koti ollut nyt ja aina. Lehmän tai hevosen kylkeen on moni emäntä, isäntä, piika ja renki kyyneleensä pyyhkinyt ja siihen käpertyneet nukkumaan suruaan pois tai hakeutuneet metsään sammalen syliin. Missä voi nykyihminen murtuessaan löytää enää samaa lohdutusta ja luonnon läheisyyttä?
Törnävän piirimielisairaalaa ei sattumalta perustettu siihen, missä se on nyt. Paikalla oli tarkoituksensa. Se on kappale kauneinta seutua, uskomaton keidas ja jäänne mennyttä aikaa keskellä modernia Seinäjokea.
Entisille sairaalanmaille, alueelle jonne potilaat aamuisin vietiin kävelylle, koska paikka oli niin kaunis ja rauhoittava, on rakennettu jo asuntoja. Surullista huomata, ettei tässä ajassa riitä se, että jokin on kaunista. Täytyy tietää, miten siitä voisi hyötyä taloudellisesti. Kaiken voi muuttaa nykyään rahaksi.
Törnävän sairaalan alue on erityinen. Kun pikapuolin sairaalanmäelle valmistuu uutuudenhohtoinen M-talo, johon potilaat, noin 100 henkilöä, Törnävältä siirretään, jäävät suojellut kiinteistöt käyttämättä. Kuumeisesti mietitään, miten saadaan tilat hyötykäyttöön. Asian ratkaisee arkkitehtikilpailu.
Ulkokuoret täytyy jättää sellaisiksi kuin ne Museoviraston suojelumääräyksen johdosta ovat, mutta sisätilat saa muuttaa kauttaaltaan. Paljon on pihaa, ruohokenttää ja metsää, jotka voi rakentaa. Moni yritys on varmasti kiinnostunut toimitiloista ja miksi ei rakennuksiin voisi tehdä asuntojakin? Silloin tulisi tuottoa. Mutta pyydän – älkää tehkö niin. Viisain ratkaisu ei aina voi olla rakentaminen ja metsän kaataminen.
Särkynyt mieli ei ole yhteiskunnalle hyödyksi. Piirin lapset, eli silloisen sairaalan työntekijöiden lapset, kertovat kirjassaan ja heinäkuussa vetämässään Piirin lapset -kävelykierroksessa, joka oli muuten osa Törnävän kulttuurikuu -hanketta, että sairaala-alue oli kukoistuskaudellaan upeaa katseltavaa uskomattomine istutuksineen ja hyötypuutarhoineen koko kaupunkilaisille.
Puutarhanhoidosta vastasivat ihmiset, jotka olivat potilaina, se oli osa heidän kuntoutustaan, puutarhurin heitä opastaessa. Puutarhan-, metsän-, eläintenhoito ovat terapioista tehokkaimpia. Miksi ei tällaisia kuntoutuksia ole nykyisin? Pidetäänkö potilaita sisällä jostakin syystä? Tokihan alue ei ole enää suljettu, kuten alkuaikoina. Ja kaikki eivät voi turvallisuussyistä liikkua vapaasti. Mutta lieneekö pääsyy kuitenkin aikamme vitsaus, resurssipula?
Päättäkää hyvin, en muuta toivo! Miettikää ja pohtikaa Seinäjoen päättäjät arkkitehtien ehdotuksia ja punnitkaa tarkkaan, mikä on hyväksi potilaille ja kaupunkilaisille. Älkää antako markkinatalouden turmella miljöötä. Mielisairaalat ja hautausmaat ovat kaupunkien kauneimmilla paikoilla, eivätkä turhaan – niin sen kuuluu olla, sillä sielut sekä elävät että kuolleet tarvitsevat ympärilleen runsaasti kauneutta!
Liisu Aurasmaa
Kirjoittaja on Seinäjoen kaupungin- teatterin näyttelijä.