Siinäpä komistus, varsinainen namupala! Unohdut lasittunein silmin ruudun äärelle. Verkkokalvoillesi piirtyy kynttiläillallinen.
Siemailet viiniä tuon George Clooneyn kloonin kanssa. Hetkeänne sävyttää syvällinen pohdinta ihmismielen monikerroksisuudesta. Taustalla tenori Andrea Bocelli mittailee äänialaansa Con te Partirolla.
Jo sunnuntain puolella teitä odottaa vaellus yhteisellä polulla, nuotiotuli ja vara-Georgen loimuttama lohifile.
Tuo akateeminen, mutta kätevä, vähintään 180-senttinen vie paitsi sydämesi myös jalat altasi. Heikottaa.
Havahdut. Taas kerran huomaat rimpuilevasi kuin kala verkossa, mutta oletkin vain ihminen netissä.
Seuranhakupalvelussa. Ihmissuhdekirppiksellä.
Olet yksin. Olet yksi Suomen yli miljoonasta yksin asuvasta. Ihminen neljän seinän puristuksessa. Tien poskeen jäänyt liftari jääkaapin ja television lyhyellä valtaväylällä.
Ulkosalla vesi vihmoo vasten pihan asfalttia. Koneesi näytön sini heijastuu kaipuun täyttämiltä kasvoiltasi.
Miten kaikki menikään niin kuin meni? Ruuhkavuosia lasten kanssa. Loputonta kaipuuta omaan rauhaan. Laiminlyöntejä, vähättelyjä puolin jos toisinkin. Nahisteluja. Pakenemisia harrastuksiin.
Uskoa, toivoa, valon pilkahduksia vähittäin. Pettymyksiä.
Ja nyt yksin.
Tositarkoituksella, tähdennät. Tanssitaito olisi plussaa. Luurankojen ei saa kolista kaapissa. Menneiden ihmissuhdedraamojen pitää olla loppuun käsiteltyjä.
Niin...ja vain savuttomat, sopusuhtaiset, katseen kestävät, urheilulliset, alkoholia vain kiljusaavissa, korjaan, viikonloppuaterioilla käyttävät, matkustelusta mieluiten Toscanan oliivipuualueille kiinnostuneet ja omillaan toimeentulevat kelpaavat.
Kuvattomat voivat siirtyä suosiolla seuraavaan profiiliin, naputat päättäväisesti, ja uppoudut yhteensopivuustestin lumoihin.
Ensitreffeillä. Hullaannut. Miten kuuntelevan, silmiin katsovan ja vuorovaikutukseen kykenevän löysitkään tärskyillesi kaupungin hienoimman äyriäispöydän äärelle!
Sama ei olisi onnistunut perinteisin soidinmenoin Paavon pubissa Päremiehenpolulla tai edes siiderinhuuruisessa Tanssiravintola Kynttilässä kaupungin keskustassa.
Tätä ei kannata edes yrittää selittää tarkemmin omalle äidille hoivakodissa.
Siitä on nyt aikaa puolitoista vuotta. Aivojen välittäjäaineita kihelmöivästi koetellut äkkirakastuminen on vähitellen laantunut. Sokaistuneet silmäsi näkevät taas, kuuroutuneet korvasi kuulevat jälleen.
Kumppanisi on taipumaton. Kerran hän unohti taipua vessaharjaan saakka. Koruton jälki pytyn posliinissa oli havahduttava käänne. Juntti.
Kuorsaus koettelee. Miten vaivihkaa George voikaan muuntua korisevaksi yrjöksi.
Tuon vielä rimaa hipoen sulattaisit, mutta miten keittolautaset voi laittaa tiskikoneesta kuivauskaapissa niin idioottimaiseen paikkaan? Eikö äiti opettanut joria alusvaatteita viikkaamaan?
Hämmentävät huomiot ja kysymykset täyttävät mielesi ja miehesi.
Syvälliset keskustelut kääntyvät yhä useammin menneiden ruotimiseen. Tulevaisuus ei siinnä missään.
Tämä oli tässä. Kohta olet taas koneella. Niin paljon helpompaa kuin lavatansseissa.
Kyllä se sieltä vielä.
JUHA AHO-PYNTTÄRI