Seu­ra­kun­ta­vaa­lien en­nak­ko­ää­nes­tys päättyy

Helsinki
Kirkkohallituksesta kerrotaan, että keskiviikkona alkanut seurakuntavaalien ennakkoäänestys on sujunut vilkkaasti.
Kirkkohallituksesta kerrotaan, että keskiviikkona alkanut seurakuntavaalien ennakkoäänestys on sujunut vilkkaasti.
Kuva: Antti Aimo-Koivisto / Lehtikuva

Seurakuntavaalien ennakkoäänestys päättyy tänään. Varsinainen vaalipäivä on sunnuntaina 15. marraskuuta.

Seurakuntavaaleissa evankelis-luterilaisen kirkon jäsenet valitsevat luottamushenkilöt seurakuntiensa päättäviin elimiin. Vaalit pidetään neljän vuoden välein. Äänestää saavat kaikki vähintään 16-vuotiaat kirkon jäsenet.

Seurakuntavaalien projektipäällikkö Annmari Salmela Kirkkohallituksesta kertoo, että keskiviikkona alkanut ennakkoäänestys on sujunut vilkkaasti.

Salmelan mukaan tulevalla kaudella päätetään muun muassa hautaustoimen maksujen korotuksista. Monissa seurakunnissa on myös ratkaistava, mitä tehdään kiinteistöille, jotka vaativat peruskorjausta tai ovat seurakuntaliitoksissa jääneet ylimääräisiksi.

Luottamushenkilöt valitsevat lisäksi maallikkojäsenet kirkolliskokoukseen, jota Salmela luonnehtii kirkon eduskunnaksi. Seurakuntavaalien tulos vaikuttaa sitä kautta kirkon arvomaailmaan.

Itsenäisissä seurakunnissa päätökset tekee kirkkovaltuusto. Jos seurakunta kuitenkin kuuluu yhtymään, päättäviä elimiä on kaksi. Seurakuntayhtymien jäsenet siis äänestävät kaksissa vaaleissa yhtä aikaa, koska luottamushenkilöt valitaan sekä oman seurakunnan toiminnasta päättävään seurakuntaneuvostoon että yhtymää johtavaan yhteiseen kirkkovaltuustoon.

Seurakuntavaaleissa on tällä kertaa 11 400 ehdokasta. Luottamushenkilöpaikkoja on jaossa 6 300 eli noin tuhat vähemmän kuin edellisissä vaaleissa. Vähentyminen johtuu seurakuntaliitoksista ja kirkkojärjestyksen muutoksesta, jossa luottamushenkilöiden vähimmäismäärää laskettiin.

Mainos
Ilkka-Pohjalaisen pelit

Pelaa Ilkka-Pohjalaisen digitaalisia pelejä

Aivojumppaa tai rentoa ajanvietettä – tutustu peleihin ja löydä suosikkisi

Aloita pelaaminen
Ilmoita asiavirheestä