Luottamushenkilökollegamme Risto Helin kirjoittaa (I-P 14.10.) Vaasan suomalaisen seurakunnan tilanteesta ja kirkkoherran irtisanoutumisesta. Hän kantaa huolta erilaisten vakaumusten kunnioittamisesta ja työntekijöiden oikeusturvasta.
Nämä molemmat ovat tärkeitä asioita. Samalla on muistettava seurakunnan johtajan erityinen vastuu rakentaa yhteyttä erilaisten ihmisten ja vakaumusten välille yhteisessä seurakunnassamme.
Kirkkoherralla, kuten meillä kaikilla, on oikeus omaan vakaumukseen. Mutta kirkkoherra on myös koko seurakunnan hengellinen johtaja. Hänen tehtävänään on palvella kaikkia seurakuntalaisia, ei vain niitä, jotka jakavat saman raamatuntulkinnan tai hengellisen näkemyksen hänen kanssaan.
Seurakunta ei ole yhden ihmisen henkilökohtaisen vakaumuksen toteuttamispaikka, se on yhteinen hengellinen kotimme.
Vaasan suomalaisessa seurakunnassa laaditut ja lokakuussa hyväksytyt "Turvallisen seurakunnan periaatteet" tarjoavat tähän tärkeän lähtökohdan. Niissä korostetaan oikeutta erilaisiin raamatuntulkintoihin ja hengellisiin painotuksiin.
Erimielisyys ei kuitenkaan oikeuta kyseenalaistamaan toisen vakaumusta, ihmisarvoa tai kenenkään oikeutta kuulua seurakuntaan. Erityisesti johtavassa asemassa olevilla on vastuu turvallisen ja kunnioittavan toimintakulttuurin rakentamisessa.
Helin on oikeassa siinä, ettei henkilöön kohdistuva asiaton arvostelu ole hyväksyttävää. Samalla johtajan toimintaa ja päätöksiä pitää voida arvioida kriittisesti. Asiallinen kritiikki ei ole vainoamista, eikä erimielisyys ole henkilökohtainen hyökkäys.
Vaasan suomalaisen seurakunnan tulevaisuuden kannalta olennaista ei ole, kuka menneissä kiistoissa voitti tai hävisi, vaan millaista yhteisöä rakennamme tästä eteenpäin.
Tarvitsemme johtajuutta, joka kokoaa eikä erottele, kuuntelee eikä sulje ulos.
Tulevissa seurakuntavaaleissa edustamme Avara kirkko -ryhmää, joka haluaa rakentaa seurakuntaa, jossa erilaiset raamatuntulkinnat ja hengelliset painotukset voivat elää rinnakkain. Avoimuus ei ole kristillisestä uskosta luopumista, vaan lähimmäisenrakkauden toteuttamista käytännössä.
Kirkossa pitää olla tilaa erilaisille tavoille uskoa.
Olemme kaikki saman Jumalan perheväkeä. Meitä ei kuitenkaan yhdistä täydellinen yksimielisyys vaan Kristus. Seurakunnan on voitava olla meidän kaikkien koti – myös silloin, kun olemme toistemme kanssa eri mieltä.