Vaasan suomalaisen seurakunnan kirkkoherran Teijo Peltolan irtisanoutuminen virastaan on surullinen päätepiste pitkään jatkuneelle kiistalle. Tapaus nostaa esiin vakavia kysymyksiä siitä, miten nyky-yhteiskunnassa ja kirkon sisällä kohdataan arvomaailmojen eroja.
Kun avoin ja kunnioittava teologinen vuoropuhelu korvautuu painostuksella ja julkisella leimaamisella, häviäjinä ovat kaikki osapuolet ja koko seurakuntayhteisö.
Julkisessa keskustelussa kirkkoherran linjaukset sateenkaaritoiminnasta herättivät voimakkaita tunteita suuntaan ja toiseen.
Kirkon kaltaisessa yhteisössä, jossa vaikuttavat erilaiset Raamattu-käsitykset, mielipide-erot ovat luonnollisia. Ongelmaksi tilanne muodostuu silloin, kun erimielisyyksiä ei enää ratkaista sisäisesti ja hallinnollisesti.
Ulkopuolisten tahojen pyrkimys ohjata seurakunnan sisäistä johtamista ja työntekijöiden toimintaa ei edistä kenenkään oikeusturvaa saati vähemmistöjen asemaa, vaan synnyttää vastakkainasettelun ilmapiirin.
Erityisen huolestuttavaa on ollut kirkkoherraan kohdistunut julkinen haukkuminen. Sosiaalisessa mediassa ja julkisuudessa on ylittänyt asiallisen kritiikin rajat, on haukuttu suoraan henkilöä. Tämä sulkee oven kaikelta todelliselta sovinnolta.
Myös Lapuan hiippakunnan tuomiokapitulin rooli tapauksessa jättää kysymysmerkkejä. Jos viranhaltija kokee jäävänsä ilman työnantajan tukea kohdatessaan poikkeuksellista painetta, on järjestelmässä jotain vialla. Rangaistusten ja varoitusten jakaminen ilman avoimia tai selkeitä perusteita luo kuvan siitä, että kirkko taipuu julkisen huutokuoron, ei lain ja järjestyksen edessä.
Peltolan siirtyminen lähetystyöhön voi olla ratkaisu yksittäisen seurakunnan akuuttiin kriisiin, mutta se ei poista perusongelmaa.
Suomen evankelis-luterilaisen kirkon on pystyttävä määrittelemään, miten se suojelee työntekijöitään ja johtajiaan silloin, kun he toimivat oman vakaumuksensa mukaisesti, vaikka se herättäisi vastustusta.
Kirkko ei saa kadottaa perustehtäväänsä hengellisenä kotina ja ajautua pelkäksi yhteiskunnallisten virtausten myötäilijäksi. Tapauksen tulisi herättää meidät kaikki pohtimaan, millaisen keskustelukulttuurin haluamme tulevaisuudessa sallia.