Seurakunta on aina ollut luonnollinen osa elämääni. Sen tilaisuuksissa olen ollut mukana osallistujana, vastuutehtävissä tai järjestäjänä.
Hallinnossa olen ollut hyvin pitkään. Kuluneella kaudella olen ollut kirkkovaltuuston ja Peräseinäjoen kappelineuvoston jäsenenä ja kirkkoneuvoston varajäsenenä. Olen edelleen valmis tuomaan oman pienen osani kotiseurakuntani parhaaksi.
Seurakunnan toiminta on hyvin laajaa, hautausmaiden ja kiinteistöjen hoidosta ruokapankin jakeluihin ja sairaalle annettuun ehtoolliseen. Pidän tärkeänä, että toiminta perustuu Raamattuun, tunnustuskirjoihin ja kirkon perinteeseen.
Seurakunnan tulee jatkaa nykyistä monipuolista, kaikkia ikäryhmiä, lapsista vanhuksiin, tavoittavaa toimintaa. On tärkeää panostaa hyviin kohtaamisiin eri elämäntilanteissa ja toimituksissa, joita ovat muun muassa kaste, konfirmaatio, avioliittoon vihkiminen, hautaan siunaaminen.
Seurakunnan rakennusten korjaustarpeet on suuret. Tarvitaan paljon harkintaa niukkenevien varojen käyttöön. On kuitenkin varmistettava riittävät käytännölliset toimitilat eri puolilla seurakuntaa.
Haluan edelleen olla puolustamassa kappeliseurakuntia osana Seinäjoen seurakunnan kokonaisuutta. Seurakunnan tehtävä ja sanoma on kaikille yhteinen: Kertoa rakastavasta Jumalasta, joka armossaan kutsuu kaikkia Vapahtajamme Jeesuksen yhteyteen.