Tiedätkö Arto Tammisen laulun, jossa lauletaan: “Kun neljän ruuhkaa katselen, nuori tyttö jotain odottaa, joku kyyneleensä piilottaa. Nainen kantaa kauppakassejaan, hikikarpaloita otsallaan”?
Kiva biisi, joka sisältää mukanaan totuuden jyväsiä. Saitko korvamadon?
Olen usein kävelyllä koirieni Wienon ja Sinin kanssa Vaasan torin laitamilla ja puistoissa.
Eräänä sunnuntaiaamuna seitsemältä, katsellessani vastaantulijoita ja ohimeneviä, tämä laulu alkoi soimaan päässäni.
Ohi ajeli pyörällään nainen reppu selässään, tarmokkuudesta päätellen kenties matkalla töihin.
Hieman vanhempi pariskunta ohitti meidät kävelysauvojen kanssa. He kertoivat aamukävelyjen antavan hyvää energiaa koko päivään ja nauroivat, ettei ainakaan ole ruuhkaa.
Naapuristoni kerrostalon parvekkeelta yksinäinen mies huikkasi hyvät huomenet. Hän kertoi lyhyesti elämäntarinansa, miten oli päässyt alkoholismin kahleista raitistumiseen. Hän oli onnellinen, että hänellä oli turvallinen koti, katto pään päällä.
Polkupyörällä verkkaasti ja hieman epävakaasti ajaen vastaan tuli nuori mies baarivaatteet yllään, ehkä kotiutumassa heilan luota.
Vastaan tuli tietenkin muutama koiratuttu sessujensa kanssa. Koiratkin vaihtoivat omat viestinsä ja kuulumisensa. Hännänhuiskutuksista ei meinannut tulla loppua, niin iloisina koirat kohtasivat.
Oli mahtava kellonaika olla liikenteessä. Niin monta erilaista kohtaamista niin lyhyessä ajassa.
Kuten laulussa Neljän ruuhka , jokainen tapaamistani ihmisistä ja eläimistä onneaan etsii, rakkautta kaipaa, siitä unelmoi.
Joku etsii sitä kaupungin eri kolkista. Joku kokee onnea silloin, kun tarjoaa hetken lähimmäisenrakkautta kuuntelemalla ja olemalla läsnä. Joku kokee sitä elämän janona tai nälkänä, joka ei ota loppuakseen. Se kiskaisee liikkeelle, älä luovuta, sinä vielä onnistut ja kohtaat rakkauden. Tai elämän rakkautena, joka illan koittaessa saa uuden merkityksen.
Oletko koskaan seurannut koirien kohtaamista? Iloisina ne säntäävät toisiaan kohti, tai joskus murisevat, että älä tule lähelle.
Niiden tavoin me voisimme oppia kohtaamaan rakkaamme ja tuttavamme ilolla, miten tärkeä toinen on. Tai joskus mököttämällä ilmoittaen, että minulla on huono päivä, jätä minut rauhaan.
Etsitkö sinä onneasi, rakkauttasi?
Oletko joskus saanut maistiaisia siitä ja sitten kadottanut sen? Tai ehkä koet, ettet kaipaa onnea, koska elämän kuuluu vain soljua eteenpäin?
Lähde mukaani kolumnieni kautta. Saatat saada jyväsen, kenties päästä siihen kiinni. Tai päädyt etsimään niitä onnen murusia seitsemän ruuhkassa.
Karin Toivola