Tuntemani kansainvälinen kulttuuribisnesmatkailija matkusti männä perjantaina Etelä-Suomesta Seinäjoelle. Hän vertasi Seinäjoen uutta asemaa ensifiilikseltään New Yorkin Grand Central Stationiin. ”Tottakai Seinäjoen asemahalli on hitosti pienempi, mutta sama fiilis tuli kun astui sisään ensi kerran.”
What! Seinäjoki ja Iso Omena mainitaan to-del-la harvoin samassa lauseessa, joten pakko tuo mielikuva on ostaa. Eikä trenkää kysyä, tekikö hän salaa pilkkaa.
Ehkä ei, koska totesi vielä, että nyt Seinäjoelle kelpaa tulla niin sanotusti sisään. Valitettavasti hän jatkoi pohtimalla jo seuraavaa askeltaan:
”Onko Seinäjoella ajateltu, millä matka tästä jatkuu?” ”Mistä lähtevät julkiset, minne ja koska?”
Heh heh. Siinä onkin hyvä kysymys. Maakuntamme on osittain olosuhteidenkin pakosta johtuen yksityisautoilun mekka. Täällä julkinen liikenne ei ole eikä tule olemaan sitä, mihin pääkaupunkiseudulla on totuttu.
Millä tahansa maailman asemalla varmin, nopein – ja arvokkain – liikenneväline on tietysti aina taksi. Seinäjoellakin ne päivystävät oikeaoppisesti suoraan aseman ja kaupungin välissä. Takseja ei voi olla huomaamatta asemalta lähtiessä ja hyvä niin.
Kesäaikaan asemalta voi varmasti vuokrata skuutin tai pyörän sellainen, joka niiden sarvissa viihtyy. Kaikille ne eivät kuitenkaan istu. Eivätkä ne toimi talvella tai matkatavaroiden kanssa.
Se tarkoittaa, että tässä on pieni mietinnän paikka. Itse asiassa uskon, että junan jälkeiset jatkoyhteydet ovat jo päättäjien pöydällä.
Julkinen liikenne jos joku on niitä kestävän kehityksen juttuja. Jossain kohtaa siihen kyytiin on täälläkin hypättävä nykyistä tiukemmin.
Kaksi päivää myöhemmin kyseinen kulttuuribisnesmatkailija poistui Seinäjoelta. Samalla hän kehaisi uutta asema-aukiota hienoksi.
”Tästä nyt sitten joku bongaa seuraavat poptähdet, soittelemassa kotikylän asemalla. Niinhän se menee.”
Totesimme, ettei ehkä näillä keleillä. Mutta kyllä, on helppo nähdä katusoittajia, jonglöörejä ja muita kädentaitajia uuden aseman liepeillä taitojaan todistamassa.
Uudelle aukiolle saisi vaikka tuhannen hengen konserttipaikan nousevalla seisomakatsomolla, mikäli artistin sijoittaa alarinteeseen aseman päätyyn.
Toivottavasti paikalle syntyisi jonkinlaista ilmaistapahtumien sarjaa. Täältä käsin on helppo heitellä palloja ilmaan, kun ei tarvitse miettiä, kuka maksaa viulut.