Pääkirjoitus

Sei­nä­joen kes­kus­tas­ta si­ka­juh­liin ja hau­taus­maal­le – Il­miöi­den vii­kon­lop­pu­na mies tunsi elä­vän­sä

Seinäjoki

-

Ketä meitä nyt oli, tuhansia kumminkin. Viime perjantaina toista kertaa järjestetty Ilmiöiden yö oli onnistunut voimannäyttö kaupungin kulttuuritoimijoilta. Tänä vuonna sääkin pelasi järjestäjien pussiin. Harvoin on syyskuun alussa noin komeaa t-paita- ja sortsikeliä.

Kansa liikkui pisteestä toiseen, mutta moni myös valitsi iltaa varten vain yhden lokaation ja nautti keskittyneesti.

Minua houkutti kaupungin eri laidoilla niin Piiri kuin Rytmikorjaamo, mutta valitsin lopulta keskeltä. Kirjaston ja kaupunginteatterin draaman ja musiikin kautta jatkoin vielä tunnelmalliselle oluelle.

Terassilla törmäsin valistuneeseen kulttuurintuntijaan. Hän oli vieraillut myös Vaasan Taiteiden yössä, tuossa vakiintuneessa tapahtumassa, jota täällä naapurissa on toistuvasti vähän kadehdittukin.

Tuttavani arvioi, että Seinäjoen Ilmiöiden yön ohjelma oli jopa parempi kuin vaasalaisten. Paha sanoa, kun en Vaasassa elokuussa ollut, mutta toisaalta: seinäjokisena on luotettava paikallisen asiantuntijan arvioon. Siis rinta rottingille ja seuraavaa pläjäystä odottamaan!

Lauantaina jatkoin ilmiöiden viikonloppua. Sain vierailla Seinäjoen Honkakylässä, missä kuulemma järjestettiin kaupungin ainoat kyläjuhlat tälle vuodelle. Teemana olivat aidot ja soivat sikajuhlat vähän Asterixin malliin. Maukas ja jännä idea.

Hyvin ylensyöneenä jatkoin illaksi anopin ja appiukon 70-vuotishääpäiväjuhliin, joka vasta ilmiö olikin. Noin monta vuotta naimisissa on ihailtava saavutus. Isot onnittelut vielä tätäkin kautta.

Lauantai-ilta huipentui Riian ilmiöön, kun Suomen Susijengi pesi EM-kisoissa koripallon todellisen suurmaan, Serbian.

Tänään pelit jatkuvat Georgiaa vastaan. Aion varata sohvalle ne isoimmat tyynyt ja ruisleivälle jotain ilmiömäisen hyvää.

Sunnuntain ilmiö oli sitten nimeltään hautakivien kallistuminen, jolta on ajan myötä vaikea välttyä. Kävimme heti kirkonmenojen jälkeen oikaisemassa pari suvun hautakiveä sedän ja velipojan kanssa.

Kolme miestä ei lopulta ollut yhtään liikaa, kun painavia paaseja piti vähänkin liikutella. Ensin tuli hiki ja sitten hyvä mieli tehdystä työstä.

Viikonloppu oli ohjelmallinen ja antoisa. Näitä lisää, niin tietää elävänsä ennen sitä oman kiven saamista.