SB Vaasan naiset ava­si­vat voit­to­ti­lin­sä

SB Vaasa nappasi lauantaina ensimmäisen voittonsa salibandyn naisten 1. divisioonassa.

Sarjatulokas SB Vaasa kukisti kotiottelussaan Pirkkalan Pirkat jatkoajalla maalein 9-8 (3-1, 2-2, 3-5, 1-0). Ratkaisevan voitto-osuman niittasi Maria Hästbackan syötöstä Janika Ollikkala, kun jatkoaikaa oli pelattu 26 sekuntia.

SB Vaasa meni avauserässä 3-1-johtoon kakkoskentällisen vahvan panoksen ansiosta. Maaleja tekivät Krista Mahlamäki, Veera Latvala ja puolustaja Emma Rasivirta. Kolmikko oli myös syöttäjinä toistensa osumissa.

Toisen erän alussa Pirkat kavensi 2-3:een. Hästbacka ja Ollikkala kuittasivat takaisin kahdella maalilla. Kun Pirkat teki vielä erän puolivälissä yhden maalin, päätöserään lähdettiin lukemista 5-3.

SB Vaasan Elisa Virtanen lisäsi joukkueensa johdon 6-3:een, kun kolmatta erää oli pelattu neljä minuuttia. Sen jälkeen oli Pirkkojen vuoro tehdä kaksi maalia ja nousta jälleen maalin päähän 6-5:een.

Larissa Alatalo viimeisteli SB Vaasan seitsemännen maalin, mutta Pirkat oli sitkeä. Ajassa 47.33 Aino Rintala teki 7-6, ja ajassa 51.34 Pirkat otti aikalisän. Ajassa 55.01 vaasalaisjoukkueen kannalta pahin sitten tapahtui: Pirkkojen Anniina Mäkelä tasoitti 7-7:ään. Kaiken lisäksi SB Vaasan Mahlamäki sai kaksiminuuttisen estämisestä, ja jäähyn aikana Pirkat meni ylivoimalla 7-8-johtoon.

Periksi ei kuitenkaan antanut SB Vaasakaan, vaan Ollikkala tasoitti 8-8:aan kaksi minuuttia ennen varsinaisen peliajan päättymistä. SB Vaasa otti vielä aikalisän, mutta viimeisellä minuutilla ei enää maaleja syntynyt. Jatkoajalla ratkaisuosuman viimeisteli siis Ollikkala, jolle kirjattiin tehot 3-0.

SB Vaasa vaihtoi ottelussa kahdesti maalivahtia. Maalilla aloittanut Kirsi Saarela antoi toisen erän puolivälissä tilaa Jutta Kytömäelle, mutta palasi maaliin Pirkkojen johto-osuman jälkeen kolmannen erän lopussa.

Sunnuntaina 6. marraskuuta SB Vaasa kohtaa kotiottelussa Päijät-Hämeen Salibandyseuran. Ottelu alkaa kello 16 kauppaoppilaitoksen salissa Vaasassa.

MINNA KALLASVUO

Ilmoita asiavirheestä