Ensi vuonna sata vuotta täyttävä Suomi kaipaa faceliftiä, kasvojenkohotusta. Tarkoitan paikkojen siistimistä etenkin maaseudulla, mutta miksei myös kaupungeissa.
Voi sitä romman määrää, mikä ruostuu ja mätänee monin paikoin kaikkien silmien alla ja on jopa vaaraksi.
On ränsistyneitä ja tarpeettomia latoja, jotka voisi kaataa pikkurillillä niille sijoilleen tai panna palamaan. On navettojen takapihoja, joissa äkeet ja aurat ruostuvat horsman keskellä. On autiotaloja, joissa ei ole asuttu enää vuosikymmeniin ja ikkunat rikottu. On keskeneräisiksi jääneitä rakennuksia. On romunkerääjähamstereita, joiden liikeidea tai muu ajatus on joskus ilmeisesti kokenut haaksirikon.
Luetteloa voisi jatkaa loputtomiin. Jokaisen kannattaisi katsella hetken omia näkymiään ulkopuolisen silmin.
Kyllähän sen ymmärtää, jos kiinteistöjen omistajilla ei ole voimia putsata paikkoja.
On sairaita tai vanhoja ihmisiä, jotka eivät vain jaksa. On myös niitä, joilla on syystä tai toisesta mennyt remmi päältä eikä mikään enää kiinnosta, kaikkein vähiten siivoaminen. Omassa paskassa rypemisestä voi tulla aika äkkiä normaali olotila.
On myös täysin rahattomia ihmisiä, joilla ei kerta kaikkiaan ole varaa ostaa esimerkiksi muutamaa maalipurkkia, joilla jo saisi ihmeitä aikaan.
Silti väitän, että oman lähiympäristön siistiminen on yleensä asennekysymys.
Naapuri naapurin asumaan opettaa, sanoo vanha sananlasku. Kun ympäristö on siisti, sellaisessa paikassa ei yleensä viitsi pitää omaakaan markkia sotkuisena. Jos naapureiden tienoot ovat kuin peikon asumuksia, mitäpä sitä sitten itsekään mitään tekemään. Erottuu vielä joukosta!
Rakennusten kunnostuksen lisäksi maaseudun maisema kaipaa vesuria ja raivaussahaa.
Paluuta ei ole sillanpääläiseen perinnemaisemaan, jossa puhtaat pellot kumpuilevat kesäaikaan heinäseiväsmeressä, mutta jo vähäinenkin pusikkojen raivaaminen pellonojista ja jokirannoista raikastaisi maisemaa kummasti. Nyt Pohjanmaallakin silmä pökkää monessa paikassa, vaikka toisin usein hehkutamme.
Ajelin lomareissulla Itä-Suomessa, jossa on kauniita järvimaisemia teiden varsilla. Valitettavasti vesistöt jäävät aika usein tienvarren lepikoiden taakse. Harvennus toisi kimmeltävät vedet esiin.
Pohjanmaalla ei ole paljon järviä, mutta jokien ja purojen varret puskevat puuta, jota on kaatunut töyräille ja vesiin risin räsin. Jonkun pitäisi ne raivata ja päästää päivän paistamaan risukasaan.
Kauhajoella kaupungin tarkastuslautakunta kiinnitti keväällä tarkastuskertomuksessaan huomiota paikoin epäsiistiin maisemaan ja vaati kaupungin rakennusviranomaisia puuttumaan yksittäisten kiinteistönomistajien leväperäisyyteen. Hieno juttu. Eri asia on, tapahtuuko mitään.
Olen pannut merkille, että koko Suupohjan alueella on aika paljon huonokuntoisia kiinteistöjä ja sotkun pesiä, joihin ei rakennusviranomaisten kynnet jostakin syystä pysty. Tilanne on jatkunut samanlaisena vuosikymmeniä. Samat tönöt törröttävät paikoillaan. Onkohan viranomaistenkin puolella vähän asenneongelmaa?
Ei muuta kuin kunnostus- ja purkukehotuksia rohkeasti kehään ja sitten seuraamaan, että asiat myös tehdään. Palaute kiinteistönomistajilta on luonnollisesti äkäistä, mutta ei saa antaa periksi. Satavuotiaan Suomen pitäisi pestä silmänsä.
JORMA HAVULA