Ihmiselon tielle tulee joskus tilanteita, jolloin toivoisi yhteiskunnan turvaverkon ottavan kiinni.
Ja kyllä se usein ottaakin – kun vain itse tekee sen kaikkein tärkeimmän siirron: avaa suunsa.
Toissakeväänä olimme perheeni kanssa juuri muuttaneet Seinäjoelle, kauas tutuista ja sukulaisista.
Heinäkuussa syntyi kuopuksemme. Elokuussa olin pimahduksen partaalla.
Jälkeenpäin olen tajunnut, että yksi keskustelu päivälleen kaksi vuotta sitten oli käänteentekevä.
Kuin ohimennen, muun lomassa eräs pienten lasten äiti kertoi, että oli itse kärsinyt synnytyksen jälkeisestä masennuksesta.
Muistikuvat tilanteesta ovat hatarat, luultavasti itkeskelin, niistin ja nieleskelin koko keskustelun ajan. Niin kuin olin tehnyt jo useamman viikon ennen sitä.
Silti kaksi pientä sanaa jäi jyskyttämään alitajuntaani: "minäkin", "masennus".
Se, että joku sanoi sen ääneen, antoi uskomattoman buustin.
Totesin, että kenelläkään ihmisellä ei tarvitse olla näin kurjaa oloa, ei ainakaan syntymäpäivänään.
Vielä samana päivänä soitin neuvolaan. Meille järjestyi pikavauhtia perhetyöntekijä.
Neuvolan kautta sain kuulla myös depressiohoitajista. Jo ensimmäinen tapaaminen kevensi oloa.
Minulla ei todettu masennusta. Selvisin kuormittavasta tilanteesta lopulta silkalla säikähdyksellä, ja varsin kevyin yhteiskunnan tukitoimin.
Toisinkin olisi voinut käydä.
Synnytysmasennuksesta kärsiviä äitejä tukeva ÄIMÄ ry arvioi, että varsinaisesta synnytysmasennuksesta kärsii 10–26 prosenttia äideistä. Se tarkoittaa Suomessa 6 000–15 600 sairastunutta joka vuosi.
Masennuksen inhimillisiä kärsimyksiä ei voi rahassa mitata. Sen sijaan sen hoidosta aiheutuvia kustannuksia voi.
Muutaman vuoden takaisessa Kaste-hankkeessa esitettiin kaksi synnytyksen jälkeiseen masennukseen liittyvää kuvitteellista skenaariota.
Toisessa perheen tilanne pääsi äitymään todella pahaksi. Korjaavan hoidon kustannukset olivat liki 140 000 euroa.
Versiossa, jossa riskeihin havahduttiin jo aikaisemmin ja panostettiin ennaltaehkäisyyn, kulut putosivat alle puoleen.
Edelleen on arvioitu, että jos ennaltaehkäisevään työhön saadaan mukaan myös järjestösektori, kustannukset jäävät enää murto-osaan ensimmäisestä.
Seinäjoen kaupunki on muutaman vuoden ajan kehittänyt Huhtalan perhepalvelukeskusta paikaksi, jossa monialaiset tukimuodot ovat kynnyksettömästi vanhempien saatavilla. Saman katon alta löytyy niin neuvolaa, psykologipalveluita kuin perhetyötäkin. Tiloja voivat hyödyntää myös erilaiset järjestöt ja yhdistykset.
Tarkoituksena on päästä kulkemaan perheiden rinnalla jo ennen kuin kinkkiset tilanteet ehtivät kärjistyä.
Viimeisiä muuttolaatikoita on kannettu sisään tällä viikolla. Täyteen vauhtiin keskus pääsee vielä elo–syyskuun aikana.
Hankkeelle ei voi muuta kuin liputtaa. Uusi elämäntilanne voi yllättää kenet vaan, koska vaan.
Ei ole häpeä pyytää tukijoukkoja, sillä apua on tarjolla vaikka minkälaista.
Sitä saa, kun avaa suunsa.
ANNA LINDHOLM