On helppo yhtyä Daniel Paron kirjoitukseen 30.4. ”Orpo lietsoo kriisitunnelmaa.”
Virheistä ei opita, toistetaan samaa leikkausmantraa, joka on todistettu vääräksi. Sen seurauksena ollaan pahimmillaan suistumassa lamaan, työttömyyteen ja sen seurauksena velankasvuun, menetettyyn vuosikymmeneen, menetettyyn seuraavaan sukupolveen (vrt. 90-luku).
Jo 2015 Euroopan johtavat taloustietäjät varoittivat Suomea rajusta leikkauspolitiikasta: ”Leikkauspolitiikka ei auta mitään.” (Englannin vanhimman taloustutkimuslaitoksen johtaja). ”Talouden alamäessä julkisten menojen leikkaukset heikentävät taloutta entisestään.” (Tampereen yliopiston professori Matti Tuomola) ”Valtion talous ei toimi kuin yksityistalous. On parempia lähestymistapoja kuin kriisileikkaukset.”
Asumistukea leikattiin surutta Englannissa 2011. Leikkaus ei juurikaan alentanut vuokria, vaan nosti tuen saajien asumiskustannuksia. Leikkaukset lisäsivät häätöjä ja rikollisuutta, joihin puuttuminen tuli kaupungeille kalliiksi.
Terveydenhuolto Suomessa rapautui 90-luvun leikkausten seurauksena.
Leikkaukset koskevat lähinnä köyhimpiä. Millainen hyvinvointivaltio ei huolehdi sosiaaliturvasta eikä noudata työehtoja? Rikkaitako vain motivoi lisäpalkka mutta köyhää se, että viedään viimeinenkin toimeentulo? Köyhän toimintakyky viedään leikkauksilla, voimaa työnhakuun ei enää ole.
Suomen pitäisi olla houkutteleva maa ulkomaisille sijoittajille ja osaajille. Nyt Suomi taantuu, kun sen pitäisi hyödyntää vihreää siirtymää eturintamassa, satsaamassa koulutukseen. Sen sijaan vaaditaan koulutusaikojen lyhentämistä, opintojen maksullisuutta ym.
Päätökset pitäisi siis tehdä tutkittuun tietoon perustuen, ei ”halveksimalla kaiken maailman dosentteja”. Hoitovelka, koulutusvelka, palveluvelka, emmekö ole niistä huolissamme?
Helena Rantavuori
Seinäjoki