Valoa valoa valoa kertoo kahden teinitytön rakkaustarinan. Kehys antaa oman leimansa: ollaan pikkupaikkakunnalla ja vuodessa 1986, jolloin Tshernobylin onnettomuus toi Suomeen paitsi ydinlaskeumaa myös epävarmuuden ja kohtalokkuuden ilmapiiriä.
Ensin Valoa valoa valoa oli Vilja-Tuulia Huotarisen romaani. Se ilmestyi 2011 ja voitti Finlandia Junior -palkinnon. Nyt teos on tulkittu elokuvaksi, jonka ohjasi Inari Niemi ja käsikirjoitti Juuli Niemi.
– Kirja oli vahva tunnekokemus meille kummallekin. Meillä on eri muistikuvat siitä, kumpi sanoi ensin, että tästä voisi tehdä elokuvan, Inari Niemi kertoo.
Hän korostaa, etteivät elokuvantekijäsisarukset etsineet romaania, joka muokattaisiin elokuvaksi.
– Kirja on lyyrinen, tapahtumat eivät ole aikajärjestyksessä, se ei ole tyypillinen elokuvaksi adaptoitava tarina, Niemi kuvailee.
– Tiesin, ettei tätä voi siirtää suoraan, vaan pitää tehdä aivan omanlaisensa teos.
Siinä kesti. Huotarinen antoi luvan elokuvantekoon pian romaanin ilmestymisen jälkeen. Niemien ensimmäisestä pitkästä näytelmäelokuvasta Kesäkaverit on siitäkin yhdeksän vuotta.
Aikaa ennen aikuisuutta
Elokuvan päärooleja, keskiluokkaisesta perheestä tulevaa Maariaa ja epämääräisessä huushollissa asuvaa Mimiä, näyttelevät Rebecca Baer ja Anni Iikkanen. Kehyskertomuksen aikuisena Maariana nähdään Laura Birn.
– Minua kiehtoi etenkin tyttöjen suhtautuminen vastoinkäymisiin sekä se, miten yksin he ovat. He ottavat kaiken tyynesti vastaan, Niemi kuvailee.
Päähenkilöt ovat lapsuuden ja aikuisuuden välissä.
– Siinä iässä voi rakastua ja voi olla jo seksielämää, mutta on juridisesti lapsi ja vailla päätösvaltaa omaan elämään. Kaikki voi tuntua saavuttamattomalta, Niemi pohtii.
– Kuten lapset, teinitkään eivät kyseenalaista oloja, joissa he ovat tottuneet elämään ja kasvamaan.
Niemi kuvailee kasvaneensa itse turvallisessa ympäristössä, mutta muistaa nuoruudestaan tavan, jolla ystävät suhtautuivat elämän suuriinkin vaikeuksiin.
– Oltiin niin, että handlataan vain nämä olot. Halusin elokuvaan tämän sävyn, ettei kauhistella tai olla analyyttisiä siitä, miten näin käy, Niemi sanoo.
– Mutta ei lasten pitäisi pelastaa toisiaan. Kaikilla pitäisi olla aikuinen, johon voi turvata.
Suuri ristiriita syntyy siitä, että katsoja näkee tyttöjä paremmin, ettei asioiden tulisi mennä näin. Teinien todellisuus on muutenkin muuttunut sitten 1980-luvun.
– Nyt tiedetään tarkkaan, missä lapset menevät, silloin annettiin vain mennä. Vanhemmuus ja lapsuus ovat muuttuneet, Niemi sanoo.
– Ero on tietysti pienempi sellaisissa perheissä kuin Mimin koti, jossa resursseja huolenpitoon ei ole.
Rahaa riitti pophitteihin
Valoa valoa valoa -elokuvan musiikkiin on panostettu. Varsinaisen elokuvamusiikin on säveltänyt Joel Melasniemi.
– Annoin Joelille ohjeen, että älä ajattele tyttöjä huoneissaan, vaan sävellä kuin elokuva kertoisi sotakirjeenvaihtajista, Niemi kuvailee.
Poikkeuksellista on ulkomaisen popmusiikin käyttö osana tyylikästä ajankuvaa. Trailerissakin soi saksalaisen Sandran vuoden 1985 hitti (I'll Never Be) Maria Magdalena. Muita keskeisiä kappaleita ovat Monacon prinsessan Stephanien laulajauran hitit Flash ja Fleur Du Mal (A Paul) sekä Nazarethin versio Love Hurtsista.
Kansainvälisten hittien harvinaisuus suomalaisessa elokuvassa johtuu yksinkertaisesti rahasta.
– Olen hyvin musiikkiorientoitunut, ja melkein kaikessa, mitä olen tehnyt, olisin käyttänyt lisärahan musiikkiin. Yleensä raha loppuu siinä kohtaa, Niemi sanoo.
Sandran kappale oli jo Huotarisen romaanissa, ja Stephanie piti saada mukaan, koska Niemet olivat artistin faneja 1980-luvulla.
– Oli tämä jännitysnäytelmää loppuun asti. Vasta lopussa varmistui, saadaanko biisit, jotka olivat minulle todella tärkeitä, Niemi sanoo.
– Jos ei oltaisi saatu, olisin kaivanut kuopan ja mennyt sinne.