Suomessa terveydenhuoltomenot ovat pienemmät kuin Euroopan unionissa keskimäärin ja muissa Pohjoismaissa, selviää Euroopan komission julkaisemasta tuoreesta raportista.
Raportin Suomeen keskittyvän katsauksen mukaan terveysmenojen osuus bruttokansantuotteesta oli vuonna 2021 noin 10,3 prosenttia. EU:n keskiarvo on 11 prosenttia.
– Vaikka julkisuudessa on oltu huolissaan Suomen hyvinvointi- ja sote-palveluiden kustannuksista ja puhuttu leikkaustarpeista, täytyy muistaa, että terveydenhoitomenot ovat kohtuullisia verrattuna muihin Pohjoismaihin tai Länsi-Euroopan maihin, toteaa Terveyden ja hyvinvoinnin laitoksen (THL) tutkimusprofessori Ilmo Keskimäki STT:n haastattelussa.
Keskimäen mukaan terveysmenojen lisääminen ei sellaisenaan ratkaisisi sosiaali- ja terveydenhuollon ongelmia. Hän kannustaa käyttämään sote-palveluihin varatut rahat viisaasti eli niin, että lisätään hyvinvointia.
– Vaikka sote-uudistusta kritisoidaan julkisuudessa, se antaa aikaisempaa parempia mahdollisuuksia siihen, että palveluita kehitetään vastaamaan väestön tarpeita ja että ne ovat kustannusvaikuttavia.
Viime vuoden alusta alkaen perusterveydenhuolto ja erikoissairaanhoito sekä sosiaalipalvelut ovat toimineet 21 hyvinvointialueen ja Helsingin kaupungin järjestäminä. Eurooppalainen vertailuraportti tilastoineen ei ulotu vielä arvioimaan Suomen hyvinvointialueiden ensimmäistä vuotta, mutta katsaus tarjoaa tietoa päätöksentekoon.
Keskimäki harmittelee, että sote-alalla vaikuttaa olevan nyt valloillaan "paniikkimieliala", joka voi ajaa hätäisiin ratkaisuihin.
– Ratkaisut eivät välttämättä ole loppuun asti arvioituja ja kunnolla valmisteltuja sen takia, että on paniikkitunnelmia kustannuksista. Vaikka sote-palveluissa on huolia, ei silti kannata tehdä tyhmyyksiä. Muutoksille pitää antaa aikaa.
Järjestelmää kehitettävä kokonaisuutena
Keskimäki sanoo pitävänsä aiheellisena yleistä huolta julkisista menoista ja julkisen velan kasvusta, mutta hyvinvointialueiden menokehitys pitäisi hänen mukaansa kääntää maltilla.
– Ei ole realistista ratkaista muutamassa kuukaudessa ongelmia, jotka ovat syntyneet parin viime vuosikymmenen aikana. Tämä ei koske vain julkista järjestelmää vaan koko järjestelmää.
Tutkimusprofessorin mielestä Suomen monikanavaista terveysjärjestelmää tulisi puntaroida nimenomaan kokonaisuutena eli ottaa huomioon niin julkiset, yksityiset kuin työterveyspalvelutkin.
– Ne ovat yhteydessä toisiinsa. Jos toimenpiteet kohdistetaan vain julkiseen sektoriin, ei välttämättä ratkaista koko järjestelmän tasapaino-ongelmia.
Euroopan komission julkaisema raportti nostaa esiin sen, että työterveyshuollon kautta työssäkäyvät pääsevät hoitoon nopeammin ja ilmaiseksi, kun taas muu osa väestöstä joutuu maksamaan asiakasmaksuja ja odottamaan hoitoa.
Keskimäen mukaan monikanavaisuus selittää muun muassa sosioekonomisia eroja, jotka ovat Suomessa huolestuttavan suuret.
– Suomessa lähes joka kymmenes alimmassa tuloviidenneksessä raportoi tyydyttämätöntä terveyspalvelujen tarvetta. Osuus on 4,5-kertainen EU-maiden keskiarvoon nähden.
Raportin mukaan kaiken kaikkiaan vuonna 2022 niiden suomalaisten osuus, jotka raportoivat tyydyttymättömiä terveyspalvelutarpeita, oli EU-keskiarvoon (2,2 prosenttia) nähden lähes kolminkertainen eli 6,5 prosenttia. Suomen ero muihin Pohjoismaihin oli vielä suurempi.
Mittari kertoo siitä, kykeneekö järjestelmä vastaamaan ihmisen kokemaan tarpeeseen.
– Suomi on siinä mielessä poikkeava monesta maasta, että jonotusajat palveluihin ovat erityisen synkkiä, mikä johtaa tarpeiden tyydyttämättömyyteen, eivät niinkään kustannukset.
Hyväosaisia suosivaa rakennetta vaikea muuttaa
Suomessa on hyväosaisia työssäkäyviä palveleva työterveysjärjestelmä, joka hoitaa suhteellisen yksinkertaisia lääketieteellisiä ongelmia ja keskimääräistä terveempiä ihmisiä, Keskimäki kuvailee. Hänen muistuttaa, että työterveysjärjestelmän voimavarat ovat pois jostain muualta.
Mitä terveysjärjestelmän epätasapainolle pitäisi tehdä?
– Ongelma on se, että ratkaisu on poliittinen kysymys. Kukaan viisas poliitikko ei ryhdy ajamaan sitä, että muutetaan järjestelmää, joka suosii hyväosaisia ja aktiivisia äänestäjiä, Keskimäki sanoo.
– Täytyy ymmärtää, että työmarkkinat eivät toimi sosiaali- ja terveydenhuollossa hyvin. Parempaa palkkaa saa tekemällä löysempiä töitä.
Keskimäen mukaan Suomen terveysjärjestelmää pitäisi pohtia kokonaisuutena juuri siksi, että voimavarat ja työvoima saataisiin käytettyä tehokkaasti.
– Sektorit pitää saada toimimaan paremmin yhteen tai sitten parantaa julkisen puolen vetovoimaa henkilöstön suhteen.
Komission julkaisema raportti kuvaa terveydenhuollon ja pitkäaikaishoidon työntekijäpulaa sekä työnantajien vaikeuksia rekrytoida esimerkiksi lääkäreitä, sairaanhoitajia ja kotihoidon työntekijöitä. Raportin mukaan Suomessa on väkilukuun nähden EU:n keskiarvoa vähemmän lääkäreitä, mutta selkeästi enemmän sairaanhoitajia.
– Lääkäreiden määrä ei ole niin pieni, että se mielestäni selittäisi hoidon saatavuusongelmia. Problematiikka johtuu järjestelmän rakenteesta.
Mutta entäpä puheet hoitajapulasta?
– Täytyy myöntää, että minuakin hämmentää, että miten tämä voi olla näin. Syitä on varmasti monia, ja ongelmat rekrytointiin liittyviä. Monikanavaisuus vaikuttanee hoitajien kohdentumiseen. Sitä pitäisi selvittää enemmän, Keskimäki toteaa.