Hyvinvointialueet ”säästävät”, mutta onko kuitenkin kyse yhteiskunnallisesta tuhlaamisesta? Osastoja, palveluasumista ja muitakin yksiköitä suljetaan varsinkin maaseudulla, mutta varmasti kaupungeissakin.
Hyvinvointialueiden rahoitus tulee veronmaksajilta. Mutta säästävätkö veronmaksajat?
Kun esimerkiksi Oravaisissa (tai muualla Suomessa, esim. Ruovedellä ks. https://yle.fi/a/74-20061479 ) on pieni, paikallinen ja tehokas hoitoyksikkö, niin on järjetöntä ajatella, että muodostuisi yhteiskunnallista säästöä, eli että syntyisi veronmaksajille taloudellista hyötyä siitä, että virtsatieinfektioista, haavainfektioista, vatsataudeista tai kovemmista flunssista kärsivät mummut ja paapat, jotka eivät pärjää kotona mutteivät tarvitse vaativaakaan osaamista, kuljetetaan kerta toisensa jälkeen kaupunkiin taksilla tai ambulanssilla. Kaiken lisäksi vastaanottava taho on usein kaupunkien keskussairaaloiden päivystysosasto, joiden resurssiongelmat ovat jo nykyisellään kaikkien tiedossa.
Minusta tuntuu, että olemme Suomessa tilanteessa, jossa oikein kukaan ei ajattele sotepuolen yhteiskunnallisten kustannusten isoa kuvaa, vaan pienemmässä paikallisessa asemassa olevat virkamiehet ja lautakunnat lähinnä ”huolehtivat” omista budjeteistaan, joihin on luotu kova säästöpaine.
Perinteinen byrokraattisen toimintamallin seuraus: ajatellaan yksikön budjettia, mutta yhteiskunnallisten ja tosiasiallisten kustannusten/hyötyjen optimointia ei joko osata, haluta tai viitsitä harrastaa.
Puhumattakaan siitä, että a) kun tämä suuntaus ei ole edes taloudellisesti ottaen järkevä, niin lisäksi inhimillisesti ottaen siinä ei ole myötätunnon hiventäkään potilaita ja omaisia kohtaan, ja b) paikallisia toimintayksiköitä suljettaessa häviää myös paikallinen työ tekijöiltään.
Miten veronmaksajaa auttaa se, että hoitajapulassa tehdäänkin hoitajia, joiden työmatka kasvaa kymmeniin kilometreihin, tai paljon todennäköisemmin, eivät edes ota tällaista työtä vastaan?
Mika Österberg
Oravainen