Vuoden vaihde on ollut merkittävä kahdessa täysin erilaisessa maassa, mutta teemat ovat samankaltaisia: valta, vastarinta ja kansan turhautuminen.
Iranissa vuoden vaihteessa laajat mielenosoitukset levisivät eri puolille maata, kun kansalaiset protestoivat Islamistisen hallinnon sortotoimia, sananvapauden rajoituksia ja ihmisoikeuksien polkemista vastaan.
Venezuelassa vuoden vaihteessa presidentti Nicolás Maduro syrjäytettiin USA:n tukemassa operaation seurauksena.
Sekä iranilaiset että venezuelalaiset elävät auktoritaarisen vallan, talousongelmien ja kansainvälisten valtapeliin kytkeytyvien paineiden keskellä. Heidän kamppailunsa oikeudenmukaisuuden ja demokratian puolesta ei tapahdu tyhjiössä – taustalla vaikuttavat myös globaalit liittoumat, kuten Kiina ja Venäjä, sekä yhteydet liikkeisiin kuten Hamas ja Hizbollah.
Nicolás Maduron syrjäyttäminen on merkittävä käänne Venezuelan historiassa. Monille se herättää toivoa pitkään jatkuneen poliittisen ja taloudellisen kriisin päättymisestä. Nobelin rauhanpalkinnon saaja María Corina Machado on kutsunut hetkeä ”vapauden hetkeksi”. Hänen sanansa heijastavat laajaa turhautumista autoritaariseen hallintoon, poliittisiin vankeihin ja yhteiskunnan rapautumiseen. Tästä näkökulmasta vallanvaihto nähdään mahdollisuutena käynnistää demokraattinen jälleenrakennus.
Iranissa on meneillään laaja kansannousu islamistisen hallinnon valtaa vastaan. Mielenosoitukset ovat levinneet eri puolille maata, ja ihmiset ilmaisevat tyytymättömyytensä hallintoon, joka on monien arvioiden mukaan yksi maailman julmimmista.
Hallinto on käyttänyt väkivaltaa kansaa vastaan, ja osa poliiseista ja sotilaista on kieltäytynyt ampumasta mielenosoittajia. Lähteiden mukaan maahan on tuotu Hizbollah-taustaisia joukkoja tukahduttamaan protesteja. Monet iranilaiset kokevat, että hallinto kohdistaa huomionsa Palestiinaan ja ulkopolitiikkaan, mutta laiminlyö oman kansansa, jonka arkea painavat talouskriisi, vesipula ja rajoitettu vapautus. Iranissa vähemmistöjä vainotaan, naisten pukeutumista valvotaan tiukasti ja toisinajattelijoita kohtaan käytetään kidutusta ja vangitsemisia.
Kansan raivo on muhinut pinnan alla jo pitkään. Monet iranilaiset toivovat ja taistelevat vapauden, oikeudenmukaisuuden ja paremman elämän puolesta. Viime vuosien protestit ovat osoittaneet, että erityisesti nuoret ja naiset toivovat enemmän vapauksia ja oikeuksia.
Sekä Venezuelan että Iranin tapauksissa kyse on laajemmasta geopoliittisesta kokonaisuudesta, jossa Venäjällä ja Kiinalla on merkittävä rooli. Molemmat maat hyötyvät taloudellisesta ja sotilaallisesta tuesta, joka auttaa vastustamaan länsimaiden painostusta.
Erityisen huomionarvoista on liittouman yhteys Hamas- ja Hizbollah-liikkeisiin. Iran tukee näitä ryhmiä rahallisesti, koulutuksellisesti ja aseellisesti, ja Venezuela on historiallisesti tarjonnut poliittista tukea Hamasille, mikä vahvistaa Iranin vaikutusmahdollisuuksia Latinalaisessa Amerikassa.
Tällä hetkellä sääntöpohjainen kansainvälinen järjestelmä koetaan “rikkinäiseksi” tai haastetuksi. Meneillään on sääntöjen murros kansainvälisessä politiikassa.
Miksi järjestelmä ei kestä?
Viime päivien tapahtumissa on syytä muistaa, että sekä Iran että Venezuela haastavat myös sääntöpohjaista järjestelmää tavalla, joka kasvattaa epäluottamusta ja heikentää kansainvälisten normien uskottavuutta. Ulkopolitiikassa Venezuela on usein toiminut YK:n tai kansainvälisten sopimusten ulkopuolella. Maduron hallinto on jatkanut vallan keskittämistä ja tukahduttanut oppositiota, mikä rikkoo demokratian ja ihmisoikeuksien normeja.
Iran taas tukee Hizbollahia Libanonissa ja Hamasia Palestiinassa aseellisesti, mikä rikkoo monien maiden näkökulmasta kansainvälisiä normeja, sillä nämä ryhmät luokitellaan terroristijärjestöiksi. Sisäpolitiikassa Iran rikkoo kansainvälisiä ihmisoikeussopimuksia: mielipidevapaus, kokoontumisvapaus ja naisten oikeudet eivät toteudu.
Toivottavasti nämä alkuvaiheen dramaattiset tapahtumat johtavat uudistuksiin ja parannuksiin molempien maiden kansalaisille.