On hyviä ja huonoja uutisia. Hyvä uutinen on se, että ruokahävikki vähenee. Esimerkiksi S-ryhmässä kaupoissa syntyvä ruokahävikki on saatu ennätyksellisen alas. Se on ympäristön, ilmaston ja talouden kannalta oikea suunta.
Huono uutinen on, että yhä useampi suomalainen tarvitsee ruoka-apua. Lapsiperheet, eläkeläiset ja myös työssäkäyvät kamppailevat arjen välttämättömien menojen kanssa. Ruoka-avun asiakasmäärät ovat kovassa kasvussa.
Käynnissä on kehityskulku, josta puhutaan liian vähän.
Perinteisesti merkittävä osa ruoka-avusta on perustunut kauppojen hävikkiruokaan. Kun hävikki vähenee, vähenee myös lahjoitettavan ruoan määrä. Näin pitääkin olla. Emme voi toivoa lisää hävikkiä vain siksi, että ihmiset tarvitsevat apua.
Kysymys onkin, voiko ruoka-avun tulevaisuus todella riippua siitä, kuinka paljon ruokaa jää kaupoissa myymättä? Meidän mielestämme ei voi.
Ruoka-apu on välttämätön turvaverkko kymmenilletuhansille suomalaisille. Sen jatkuvuuden turvaamisen pitäisi perustua vakaampiin ratkaisuihin kuin kaupan tuottaman hävikin määrään.
Samalla on muistettava, että ruoka-apu ei ole vain ruokaa. Se on helpotusta tilanteessa, jossa rahat ovat loppumassa. Se on mahdollisuus huolehtia siitä, että lapsi saa edes yhden lämpimän aterian päivässä. Se on myös kokemus siitä, ettei vaikeuksissa jää yksin.
Haluammeko kääntää katseemme pois, vai rakentaa yhteiskuntaa, jossa apua on saatavilla myös silloin, kun hävikkiä syntyy vähemmän?
Ruoka-avun ei pitäisi olla riippuvaista kaupan hävikistä. Sen pitäisi perustua meidän yhteiseen päätökseemme auttaa.