Suomalaisessa ruokaketjussa syömäkelpoista ruokaa menee Luonnonvarakeskuksen mukaan hukkaan noin 400 miljoonaa (400 000 000) kiloa vuodessa. Se on yli miljoona kiloa päivässä. Noin 200 grammaa jokaista suomalaista kohti joka ainoa päivä, pyhää arkea. Tämä ei ole vähän. Kotitalouksien osuus ruokahävikistä on suurin, 30–40 % lähteestä riippuen. Meillä näyttää olevan varaa siihen. Ruokahävikki ei ole yksin Suomen ongelma. Se on yleistä kaikissa länsimaissa. Parhaiten voimme kuitenkin vaikuttaa omiin kulutustottumuksiimme.
Kotien ruokahävikki on siis noin 155 miljoonaa kiloa vuosittain. Tuoteryhmistä suurin hävikki, 40 %, muodostuu kasviksista, juureksista, perunoista, hedelmistä ja kahvista. Näitä menee kodeissa jätteisiin huimat 60 miljoonaa kiloa vuosittain, kymmenessä vuodessa jo 600 miljoonaa kiloa. Lisäksi ruokahävikkiä syntyy muun muassa elintarviketehtaissa, kaupoissa ja ravintoloissa. Ruokahävikin vähentäminen olisi myös ehkä helpoin tapa vaikuttaa ilmastonmuutokseen. Kysymys on ennen muuta kulutustottumuksistamme ja elämäntaidoistamme. Näihin kuuluu läheisesti ruoan arvostaminen. Arvostus mitataan yhä useammin rahassa. Mitä halvempaa ruoka on, sitä arvottomampana sitä pidetään. Kysymys on myös suunnitelmallisuudesta, tiedosta ja taidosta.
Nyt kun säästöistä ja leikkauksista puhutaan paljon, täytyy ottaa huomioon, että suomalaiset heittävät Kulutusliiton mukaan lähes 600 miljoonan euron edestä ruokaa roskiin vuodessa. Leikkaukset ovat tarpeellisia ja osaksi järkeistämistä, mutta edellä mainittu raha vähentäisi leikkaustarvetta huomattavasti. Nelihenkinen perhe säästäisi satoja euroja vuodessa tärkeämpiin menoihin, kuin roskiin heitettyyn ruokaan. Palkankorotusvaatimuksetkin voisivat jäädä pienemmiksi.
Ostovoimaa voi itse säädellä ostamalla tarpeidensa mukaisesti ja käyttämällä suunnitelmallisuutta ruoka- ja muussa taloudessaan. Luulen, olematta mikään asiantuntija, että itse valmistettu ruoka mahdollisimman paljon omista raaka-aineista täsmäannoksin tuottaa säästöä enemmän kuin valmisruokien ja prosessoitujen ruokien ostaminen. Raaka-aineitakin voi hankkia halvalla itsekin metsistä. Ja onhan itse valmistettu ruoka myös terveellisempää, kun mm. suolan ja sokerin käyttöä voi paremmin säädellä ja välttää lisäaineiden, säilöntäaineiden ja torjuntamyrkkyjen käyttöä.
Joku voisi edellä sanotun perusteella tehdä johtopäätöksen, että meillä on rahaa enemmän kuin tarvitsemme ja liikaa ruokaa. Samalla, kun joka puolella huudetaan ostovoimaa ja lisää rahaa käyttöömme, voisimme tarkistaa myös menopuolta ja kulutustottumuksiamme. Teemmekö järkeviä valintoja, olisiko järkevällä suunnittelulla ansaittavissa niin kipeästi tarvitsemiamme lisäeuroja?
Jokaisella meistä on varmasti ruokataloudessaan järkeistämisen varaa, ehkä muutamia harvoja lukuunottamatta. Euro on varmasti moralisointia parempi konsultti kulutustottumusten muuttamisessa. Ruokahävikillä on merkitystä myös kuntien talouteen. Esimerkiksi koulut ovat merkittävässä asemassa ruokahävikin vähentämisessä.
Ruoan kunnioittamisen toivoisi löytyvän ilman puutetta ja pakkoa. Eikä kukaan kuluttaja varmasti toivo ruoan hinnan tuntuvaa korottamistakaan hyvänä keinona ruoan arvon palauttamiseksi. Olemme saaneet elää niin pitkän yltäkylläisen ajanjakson, että on ymmärrettävää, että ruoasta on tullut vain aliarvosetttua materiaalia, jota on helppo ostaa suunnittelmatta ja heittää pois ajattelematta, kuinka arvokas ja välttämätön asia se on. Ruoan väheksyminen on myös maatalous- ja muun ruoan tuotantoon liittyvän työn halveksimista ja aliarvostamista.
Tuottajien arvostusta voisi varmasti lisätä nykyisestä niin hinta- kuin tukipolitiikkaakin muuttamalla.
Martti Saarikoski
Seinäjoki