Dingon kokohonpano hoilotteli vuanna 1985 Rio Ohoi-nimistä kappalesta: ”Kuuma hiata varpahia kutittaa ja lährin banaanilaivalla sinun naisiisi rakastumahan.”
Minen paikanpäälle lähteny vaan sain nauttia kisojen kolomesta viimeesestä kilipaalupäivästä kuumehen ja flunssan kouris. Linnoottauruun meirän olohuanehen soffalle peittooneni sekä rohtooneni ja annoon töllön tarjota tuutintäyreltä kaiken mahrollisen Riosta.
Kaikkiruakaaselle penkkiurheelijalle tarjottihin taas tuttua turvallista ja jotakin uuttakin. Niin kuin urheeluhun kuuluukin, se on mahrollisuuksia täynnä ja niinsanotusti yllätyksiä täynnä.
Toisahalta tuntuu nurinkuriselta tua lajien paljous, aivan ku niitä keksittääs vartavasten lisää, siis pakolla. Mutta Olympialaaset on kerran neljäs vuares ja kaikkien mairen on saatava maharollisuus osallistua niihin – vai onko sittenkään?
Päällinmääseksi jäi se uus kokemus kattojien epäurheelumaisesta käyttäytymisestä. Ne puuaukset ja miälenilimaasut ei kuulu minkään tasoosihin kisoohin puhumattakaan Olympian henkehen. Toivottavasti viikon kuluttua alkavihin Paralympialaasihin on kultaasenkäytöksen oppimäärä kerrattu.
Sotsin kisojen aikana kirijootin teille siitä kurjuuresta mitä sen kaiken uuren ulkolaitamilla vallitti, samoonhan se on nykkin. Asukkahilla ei oo varaa lunastaa lippua kisoohin, kurjat olot muistuttaa ympärillä ja olihan huali, kuinka saasteesis vesis sitä uirahan tai melotahan. Mitä tautia on tuamisina ja kuinka sairastumisia ilemenöö?
Onneksi tuuli oli laantunu kun naiset sukelti omahan kuninkuuslajihinsa, jottei tarvinnu roskien seas kroolata. Seuraava etappi heillä oli maantiäpyärääly ja siinä oikeen pinnistin kuuluani, kun heillä oli käytös sähkööset vaihteenvaihtajat – on menny poijaat hianoksi!
Kuumuus teki monelle kokenehellekkin tepposensa ja loppukruunaus juaksun muaros jäi tekemätä.
Toinen laji, joka herätti miälenkiintoni kuumehuuruus oli naisten nykyaikaanen moniottelu johon oikeen hurahrin. Pikamuotoosen miekkaalun jälkihin kohti uutta koitosta ja se oli esterattastus.
Eihän siinä ny mitään uutta tämän auringon alla toki ollu, mutta kilipaaluvälines eli hevooset oli valittu Rion ympäristöstä.
Suhres komentajan ja komennettavan välillä oli aika haavoottuvaanen tai ainakin tuares. Siksi ei oikeen ollu tasapualista puamien tippumisesta ja hevoosen kiältäytymisestä johtuvat virhepisteet tai hylykäämiset. Se söi jo muakin joko sitten kilipaalijoota! Ennenhän kuskattihin omat luottotammat kisapaikalle vaikka ilimateitte.
Aina puhutahan varmoosta mitallitoivoosta ja asetetahan tavoottehia. Ollahan niitä toki pitää, mutta ihimisiähän nua urheelijakkin on ja jokaanen päivä erinlaanen.
Nyt rintarottingilla keräämähän voimia uutehen koitoksehen, sillä saamma kannustaa urheelijootamma toistamisehen.
Paralympialaaset kisatahan 7.–18.9. Mukana on 26 suamalaasta mitallitoivua.
Aina pitää muistaa, sekunniskin se elämä voi muuttua, jos on muuttuaksensa – erinlaasuus on maharollisuus!
Meirän on annettava ja luotava sija sekä maharollisuuret toimintahan ja kannustaa näitä sisupusseja päivästä toisehen ja elämässä etehenpäin.
Mitallikaffeja keitellehän tulevina viikkoona ja siniristilippu liahuu korkialla. Teemmä sen yhres!
MERJA RINTAMÄKI