Pääkirjoitus

Ra­ken­ta­vaa ja asial­lis­ta kes­kus­te­lua

-
Kuva: Jarno Pellinen

Viime viikkoina tasa-arvokeskustelut ovat olleet isosti tapetilla. On paheksuttu ja puolustettu naisten oikeutta pukeutua haluamallaan tavalla ja julkaista kuvia sosiaalisen median kanavissa.

Keskisuomalaisen päätoimittaja Pekka Mervola pohti ”kevyessä juhannusjutussaan” (26.6.), ovatko sosiaalisen median juhannuskuvat seksuaalista häirintää, jos naiset esiintyvät kuvissa mekoissa, topeissa ja uimapuvuissa kesähelteellä. Tikunnokkaan hän oli nostanut muun muassa vaasalaissyntyisen juontajan Anne Kukkohovin.

Metsä tietenkin vastaa, kun sinne huudetaan. Sosiaalinen media tarjoaa hyvät mahdollisuudet moniääniselle keskustelulle. Olen lukenut todella hyviä ja mielenkiintoisia pohdintoja, jotka ottavat kantaa edellä mainittuun kirjoitukseen.

Niissä paistaa vahvimmin se pointti, että naisen keho on naisen oma, eikä kenenkään muun kontrolloitavissa. Moni on myös huomauttanut, että somessa kannattaa seurata vain niitä, joiden sisältö ei ahdista, tai jos ahdistaa, on hyvä pohtia miksi.

Hyvältä pohdinnalta viedään kuitenkin pontta, jos lopuksi haistatellaan ja haukutaan. Vaikka itse loukkaantuisi, niin ei kannata loukata takaisin, koska sillä keskustelukulttuurilla asioita ei saada edistettyä tasa-arvon tai minkään muunkaan asian puolesta.

Rakentavan, asiallisen kritiikin ja keskustelun kautta voimme vaikuttaa ihmisten suhtautumiseen toisiin ihmisiin.

Ensi viikolla alkavaa Vaasan Pride-viikkoa varjostaa Oslon Priden joukkoampuminen. Vaasassa Pride-viikko järjestetään kuitenkin näillä näkymin alkuperäisen suunnitelman mukaan.

Vaasan Setan puheenjohtaja Jani Ukkonen kertoo tässä lehdessä Pride-viikon merkityksestä ja paikallisesta ohjelmasta.

Vaasan Pride-viikolla juhlitaan myös 50 vuotta täyttävää Vaasan Setaa, joka perustettiin entisen Rantasipin kabinetissa.

Toivon, että myös Pride-viikko kannustaa ihmisiä puntaroimaan omaa ajatusmaailmaansa.

Se, että ihminen saa olla oma itsensä, ei ole keneltäkään muulta pois.

On OK myöntää, että en tiedä tästä aiheesta kovin paljon, mutta olen valmis oppimaan. Ihan jokainen voi oppia uutta ympäröiviltä ihmisiltä, jos pitää mielensä avoimena.

Väittäisin myös, että uteliaana ja ennakkoluulottomana maailman näkee mielenkiintoisessa valossa.

Kulttuuri on hyvä keino tutustua myös seksuaali- ja sukupuolivähemmistöihin. Ritzissä pyörii Vaasan Pride-viikolla Tom of Finland ja Tove-elokuvat, joista viimeisen olen nähnyt, ja voin suositella!

Kulttuuria on tarjolla heinäkuussa muutenkin runsaasti Vaasassa. Esimerkiksi perjantaina ensi-iltansa saa Rampin kesäteatteriesitys. Musikaalissa syvennytään 1980-luvun musiikkiin ja tarinoihin, joten Eppu-, Popeda- ja Juice-fanit kuulolla! Musiikista vastaa nuorten vaasalaismuusikoiden bändi, Alabama House Band Pipeda.

Lehden pääjuttu on Wasa Graffitilandiasta, joka on kolmatta kautta auki.

Graffititaiteen ytimessä on asioiden tarkastelu kriittisten lasien läpi. Näyttelystä voi löytää esimerkiksi kannanottoja yhteiskuntaa ja maailman tilannetta kohtaan.

Näyttelyssä on lisäksi vanhoja valokuvia ja esineitä entisestä Wasalandiasta. Nähtävillä on myös vanhoja paikallisia sanomalehtiä, joista löytyy muun muassa vuoden 1973 Vaasa-lehti.