Suomen rakennusala on ajautunut vakavaan kriisiin. Työttömyys on noussut, uudisrakentaminen hiipunut ja yrityksiä kaatuu kiihtyvään tahtiin. Moni puhuu yllättävästä taantumasta – itse näen tämän ennemminkin pitkäkestoisten rakenteellisten virheiden seurauksena.
Inflaatio, jonka taustalla vaikuttivat pandemian aikainen elvytys, globaalit toimitusketjuongelmat ja energian hintojen nousu, oli sysäys. EKP:n korkojen nosto oli puolestaan välttämätön, joskin kivulias vastaus. Mutta syy-seurausketjussa on hyvä katsoa vielä syvemmälle.
Olemme rakentaneet yhteiskuntaa, jossa asuminen maksaa suhteettoman paljon suhteessa tuloihin. Jo yli vuosikymmenen ajan ostovoima on hiipunut, kun taas asumiskustannukset ovat karanneet käsistä. Samaan aikaan velkaan nojaava talouskasvu on tuonut hetkellistä hyvinvointia – mutta myös pidemmän aikavälin haavoittuvuutta. Kun korot nousevat, tämä rakennelma hajoaa nopeasti.
Rakennusala ei siis kaatunut pelkästään koron jälkimaininkeihin tai keskuspankin toimiin. Sen perustat murenivat hitaasti, mutta varmasti. Kun asuminen haukkaa merkittävän osan kotitalouksien tuloista, ei jää tilaa muulle kulutukselle. Se puolestaan kuristaa koko kansantaloutta – rakennusalasta aina palvelusektoriin.
On aika pohtia vakavasti: miten voimme rakentaa kestävää asuntopolitiikkaa, joka ei ole riippuvainen velan hinnasta? Miten palautamme tasapainon kotitalouksien tulojen ja elinkustannusten välille? Rakennusalan elvyttäminen vaatii talouspoliittista visiota, joka ulottuu seuraavaa suhdannetta pidemmälle.
Jairi Palonen
talouden seuraaja
rakennusalan kehityksen analysoija
Kokkola