Suomi ei ole vieläkään selvinnyt vuoden 2008 maailmanlaajuisen finanssikriisin otteesta lyhyttä ajanjaksoa lukuun ottamatta.
Valtion kokonaismenot ovat tänä vuonna 90,3 miljardia. Se on 30 % BKT:sta. Velkasuhde on ylittänyt 80 %:n tason ja velkajarrusta haaveillaan. Kokonaisveroaste on 43 % suhteessa BKT:hen. Se on korkea kansainvälisessäkin vertailussa.
Suomalaisten kulutuskysyntää on yritetty piristää veronalennuksin huonolla menestyksellä, kun samaan aikaan työttömyyden ja pitkäaikaistyöttömyyden luvut ovat koko ajan kasvussa.
Asunnot eivät mene kaupaksi. Asiantilaa ei helpota pankkien nuiva suhtautuminen lainanpyytäjiin.
Ennen euroon siirtymistä talouspolitiikan keinovalikoimaan kuuluivat devalvaatiot, joilla vientiyritystemme kilpailukykyä pyrittiin avittamaan. Nyt ei ole markkaa, jota devalvoida.
Talouspolitiikalla on vaikutettu taantuman oloissa kiihdyttämällä kasvua finanssipolitiikalla eli julkisilla investoinneilla. Turun tunnin juna-projektista on vaikea kuviella muodostuvan edes Etelä-Suomeen kasvusysäystä.
Julkisuudessa on perätty rakenteellisia uudistuksia, joilla olisi pysyväisluonteisempi taloutta tasapainottava vaikutus valtion menotalouteen. Hämäräksi on toistaiseksi jäänyt, mistä silloin puhutaan.
Myös yksityisen sektorin investoinnit painottuvat mm. datakeskuksiin, joiden työllistävä vaikutus rajoittunee lähinnä rakentamisaikaan.
Ilmastopaneeli on vaatinut hakkuiden vähentämistä 10 miljoonalla kuutiometrillä nykyisestä noin 70 miljoonasta kuutiometristä, ja jopa 55 miljoonaan kuutiometrin tasoon. Tuo hakkuumäärä söisi 10 vuoden kantorahatuloja 6 miljardia euroa ja yritysten maksamia palkkoja 7,5 miljardia euroa. Edessä olisi tehtaiden sulkemisia ja työpaikkoja katoaisi 9 000. Hakkuut siirtyisivät tällaisessa tapauksessa muualle. Toisaalta suomalaiselle havupuulle syntyy lähivuosina kysyntää, koska esimerkiksi hyönteistuhojen vaivaamassa Saksassa alkavat havupuut olla kortilla.
Edellä olen vain muutamien esimerkkien avulla kuvannut sitä mittakaavaa ja toisaalta potentiaalia, kun samaan aikaan valtion budjettipäällikkö esittää valtion menojen säästökohteeksi mm. maaseudun asfalttiteiden kokoon käärimistä teiltä, joissa mm. puukuljetuksemme pääosin kulkevat.
Kymmenen vuotta sitten sosiaali- ja terveydenhuollon ylläpidon ollessa kuntien ja kaupunkien vastuulla menot olivat 21,4 miljardia. Tänä vuonna sotemenojen sisältyessä valtion budjettiin, josta ne valuvat hyvinvointialueille, summa on 27,4 miljardia. (30 % valtion menoista) Tällä hallituskaudella soterahoitus on kasvanut neljä miljardia, mikä ei näy esimerkiksi vanhushoivan paranemisena.
Jos oikeasti halutaan puhua rakenteellisista uudistuksista, ovat sotemenot erittäin tärkeässä roolissa, varsinkin kun ikäsidonnaiset menot väkisinkin lisäävät painetta menopuolelle.
Onkin yllättävää kuinka vähän julkisuudessa tai edes ammattilaisten keskuudessa esimerkiksi hyvinvointialueilla puhutaan niistä syistä, jotka ovat vaikuttaneet siihen, että sotemenot ovat rajusti kasvaneet ja vievät ison osa BKT:sta. Ei tarvitse tarkastella kuin tovi ihmisten käyttäytymisen muutosta. Hyvinvointiyhteiskuntamme muistuttanut jo pitkään pahoinvointiyhteiskuntaa, jonka perässä hyvinvointialueet yrittävät vuorostaan pysyä.
Suurimmalta osalta kysymys on yksilön omista valinnoista hyvinvointinsa eteen. Resepti ei ole monimutkainen eikä valtaosalle ylivoimainen: uni, liikunta, ravitsemus ja yhteisöllisyys.
Perusterveydenhuollon rapauttamisen sijaan olisi pikaisesti otettava uusi asento ja ryhdyttävä perustason vahvistamiseen mukaan lukien orastavaa viisautta jo joillain alueilla käyttökokemusten siivittämänä otettu omalääkärijärjestelmä. Omalääkäri voi vastuun piiriinsä kuuluvien asukkaiden kanssa rakentaa yhteistyösuhteen, jossa voidaan hyvällä tavalla kannustaa yllä mainitun reseptin käyttöönottoon. Kun kuntalaiset voidaan hoitaa ennalta ehkäisevästi, vältytään vaikeilta oireilta ja suurilta kustannuksilta.
Muita rakenteellisia uudistuksia tarvitaan myös työterveyshuoltoon, joka sairauksien hoidon sijaan on syytä palauttaa juurilleen eli ennalta ehkäisyyn ja työpaikkaselvityksiin. Lisäksi hyvinvointialueiden lukumäärä pienentäminen on syytä ottaa rationalisointitoimenpiteiden kohteeksi