Suomessa on rahaa ja varallisuutta, mutta se ei kierrä. Se on sekä nuoremmille sukupolville että julkiselle taloudelle monella tavalla vahingollista.
Varallisuutta on kertynyt pääasiassa vanhemmille ikäluokille. Eniten varallisuutta on 65-74-vuotiailla. Tarkka taloudenpito on jäänyt päälle ja suurimmalle osalle omaisuutta on kertynyt vuosikymmenien työnteon ja kohtuullisen elämäntavan myötä satojatuhansia, jopa miljoonia euroja pankkitileille ja eri sijoituskohteisiin. Monet ovat ajatelleet helpottaa vähän jälkipolvien elämää. Siinä ei pitäisi olla mitään väärää. Silti siitä joutuu maksamaan liikaa, että varallisuutta kannattaisi siirtää elinaikana lapsilleen tai jopa lapsenlapsille.
Edellä mainitun sukupolven lapsetkin ovat jo keski-ikäisiä, nollatilanteesta aloittaneita, usein velkaantuneita ja jatkuvassa niukkuudessa eläviä lapsiperheitä.
Yhteensä kotitalouksilla nettovarallisuutta oli EKP:n kokeellisen tilaston mukaan vuoden 2023 kesäkuun lopussa 913 miljardia euroa (Suomen Pankin ajankohtaisia artikkeleita 16.2.2024). Nettovarallisuusosuus oli tilaston mukaan kasvanut 27 % viidessä vuodessa. Vertailun vuoksi mainittakoon, että Suomen valtion kokonaisbudjetti on vuonna 2024 vain vajaa kymmenesosa kotitalouksien varallisuuden määrästä. Varallisuusluvuissa puhutaan siis valtavista rahamääristä. Juuri niistä valtion taloudessa on puutetta.
Varallisuuden patoaminen suurille ikäluokille on varmasti yksi syy myös syntyvyyden alenemiseen Suomessa jopa nälkävuosien tasolle. Tämä on erittäin suuri uhka hyvinvointiyhteiskunnan säilymisen kannalta. Työssä olevien määrän suhde työn ulkopuolella olevien määrään nähden on Euroopan heikoimpia.
Tulevat sukupolvet joutuvat kohtuuttoman verotaakan maksajiksi, ellei syntyvyyttä saada nostettua, vaikka työperäistä maahanmuuttoakin saataisiin lisättyä. Suomi on kuitenkin Euroopan periferiaa, johon on melko vaikea houkutella suurta määrää osaajia, hyvinvointiyhteiskunnan rahoittajia. Siksi olisi tärkeää antaa nuorille perheille positiivinen, lapsimyönteinen signaali.
Liian korkea verotus on suurin syy siihen, että julkinen talous kuihtuu. Rahan ja varallisuuden liikuttelu on liian kallista. Kun lahja on ankarammin verotettua kuin perintö, jää varojen siirtyminen liian myöhäiseen ajankohtaan. Verotus on kuin tulppa tai pato varojen liikkumiselle, joka laittaisi pyörät pyörimään, ostovoiman lisääntymään ja tekisi yrittämisestä ja työnteosta kannattavampaa.
Varallisuuden patoaminen on jopa uhka hyvinvointiyhteiskunnan palveluiden rahoittamiselle. Tämä on erityisen ajankohtaista juuri nyt, hallituksen budjettiriihen edellä, kun palveluista joudutaan jo edellisellä hallituskaudella valtion heikoksi menneen taloustilanteen ja epäonnistuneen sote-uudistuksen takia edelleen leikkaamaan. Kun muun muassa tileillä ja kiinteistöissä lojuneet varat vapautuvat markkinoille, talous elpyy ja verotulot lisääntyvät sen myötä.
Onneksi varojen vapauttamista voi kuitenkin edesauttaa verotusta keventämällä, jos päättäjät (poliitikot) niin haluavat. Nykyinen 4 999 euron verovapaa lahjoitus joka kolmas vuosi ei ongelmaa ratkaise. Lahjaveron tuntuva alentaminen murtaisi vähintään kymmenien miljardien eurojen padot, joilla julkinen talous piristyisi, kilpailukyky ja verotulot lisääntyisivät ja hyvinvointiyhteiskunnan palvelut säilyisivät ja paranisivat.
Toinen vaihtoehto on tietysti verovapaan lahjoituksen rajan tuntuva nostaminen. Joka tapauksessa rahan täytyy kiertää, se on niin sanotusti laitettava töihin. Muuten olemassa olevasta varallisuudesta ei ole hyötyä.
Martti Saarikoski
Seinäjoki