Raas­tu­van­ka­dun puu­kot­ta­ja taposta 10 vuo­dek­si van­ki­laan

Pohjanmaan käräjäoikeus katsoo Vaasan Raastuvankadulla vuosi sitten tehdyn veriteon tapoksi. Oikeus on tuominnut tekoon syyllistyneen miehen kymmeneksi vuodeksi vankilaan.

Käräjäoikeuden mukaan 46-vuotias Mika Aksala Vaasasta surmasi useilla puukoniskuilla ja lyömällä nyrkillä sekä tuhkakupilla keski-ikäisen miehen. Teko tapahtui juopotteluillan päätteeksi uhrin asunnossa Vaasan Raastuvankadulla viime jouluna.

Syyttäjä piti tekoa murhana ja vaati siitä elinkautista rangaistusta.

Oikeus katsoo, että teko on tehty raa´alla ja julmalla tavalla. Oikeus ei pidä rikoksen törkeyttä korostavia seikkoja kuitenkaan niin merkittävinä, että kyseessä olisi murha.

Teon motiivina on ollut mustasukkaisuus. Miesten lisäksi asunnossa oli paikalla Aksalan entinen naisystävä. Aksala oli suuttunut siitä, että isäntä oli tehnyt naiselle seksiehdotuksia.

Pahoinpitelystä alkanut ja puukottamiseen päättynyt surmatyö oli kestänyt pitemmän aikaa. Uhri oli pyytänyt Aksalaa lopettamaan. Välillä hän oli pyytänyt naista soittamaan ambulanssin.

Nainen ei ollut hälyttänyt uhrille apua. Käräjäoikeus katsoo 39-vuotiaan vaasalaisnaisen syyllistyneen pelastustoimen laiminlyöntiin. Oikeus pitää laiminlyöntiä niin vakavana, että on tuominnut naisen siitä viideksi kuukaudeksi ehdottomaan vankeuteen.

REIMA LUUKKANEN

Mainos
Ilkka-Pohjalaisen pelit

Pelaa Ilkka-Pohjalaisen digitaalisia pelejä

Aivojumppaa tai rentoa ajanvietettä – tutustu peleihin ja löydä suosikkisi

Aloita pelaaminen
Ilmoita asiavirheestä