Venäjän presidentti Vladimir Putin on vieraillut ensimmäisen kerran kiistellyillä Kuriileilla Venäjän Kaukoidässä. Japanin johto reagoi vierailuun jyrkästi.
Putin vieraili Kuriileilla samalla, kun hän oli läheisellä Sahalinin saarella, jossa Venäjän laivastolla on menossa harjoitus. Kreml julkaisi videon Putinin vierailusta, ja hän kävi muun muassa kalanjalostuslaitoksessa, jossa presidentille tarjoiltiin kaviaaria.
Sahalinilla Putin piti uutistoimisto RIA Novostin mukaan kokouksen Venäjän itärajan turvallisuuden varmistamisesta.
Putinin edeltäjä Dmitri Medvedev kävi Kuriileilla vuonna 2010 ensimmäisenä Venäjän presidenttinä. Medvedev kävi sittemmin Kuriileilla useita kertoja ollessaan Venäjän pääministerinä vuosina 2012–2020.
Japani katsoo Venäjän hallinnoimien saarten kuuluvan itselleen.
– Pohjoiset alueet... ovat olennainen osa Japanin aluetta sekä historiallisesti että kansainvälisen oikeuden mukaan, ja Japanin hallitus voimakkaasti vastustaa tätä vierailua, Japanin ulkoministeri Toshimitsu Motegi ilmoitti lausunnossaan.
Japanin pääministeri Sanae Takaichi sanoi, että Putinin vierailu on vastoin Japanin johdonmukaista kantaa Pohjoisiin alueisiin, kuten Japani Kuriileita kutsuu. Takaichin mukaan Putinin vierailu loukkaa japanilaisten tunteita ja sitä on mahdotonta hyväksyä.
Motegi kutsui torstaina Venäjän suurlähettilään puhutteluun, jossa Japani ilmoitti "voimakkaan protestin" Putinin vierailusta.
Japanin ja Venäjän välit ovat heikentyneet merkittävästi sen jälkeen, kun Venäjä aloitti hyökkäyssodan Ukrainassa vuonna 2022. Samaan aikaan Venäjän välit ovat lämmenneet kahden muun alueen toimijan Kiinan ja Pohjois-Korean kanssa.
– Japani on tunnistanut Venäjän yhdeksi pääuhakseen. Haluaisin muistuttaa, että emme uhkaa Japania. Päinvastoin sillä on aluevaatimuksia meidän maaltamme, Putin sanoi.
Neuvostoliitto valtasi, ei rauhansopimusta
Neuvostoliitto valtasi strategisen Kuriilien saariryhmän Japanilta toisen maailmansodan viimeisinä päivinä sen jälkeen, kun Yhdysvallat oli pudottanut atomipommin Japanin Hiroshimaan. Tuolloin Neuvostoliitto julisti sodan Japania vastaan, ja maailmansota päättyi kuusi päivää myöhemmin.
Tuliperäinen saariryhmä sijaitsee Japanille kuuluvan pohjoisen Hokkaidon saaren pohjoispuolella ja Kamtshatkan niemimaan eteläpuolella. Tarkalleen Japanin ja Venäjän kiista koskee neljää saariryhmään kuuluvaa saarta, jotka ovat japaniksi c, Habomai, Shikotan ja Etorofu.
Kiistan vuoksi Japanilla ja Venäjällä ei ole rauhansopimusta, vaikka ne ovat solmineet diplomaattiset suhteet vuonna 1956. Tuolloin Neuvostoliiton johtaja Nikita Hrushtshov ehdotti, että kaksi kiistanalaista saarta voitaisiin palauttaa rauhansopimuksen nojalla.
Neuvostoliiton hajoamisen jälkeen Venäjä ja Japani ovat neuvotelleet useasti saarista, mutta edistystä ei ole tapahtunut.
Saarilla noin 20 000 asukasta
Kuriileilla elää nykyään noin 20 000 ihmistä, jotka ovat Venäjän kansalaisia. Alueen ilmasto on ankara. Saarilla on ainakin kulta- ja hopeaesiintymiä sekä kalaisat vedet.
Neuvostoliiton miehitettyä saaret vuonna 1945 sieltä karkotettiin noin 17 000 japanilaista. Sen jälkeen saarista tuli strategisesti tärkeitä meri- ja ilmavoimien tukikohta-alueita kylmän sodan aikana.