Herrantähden, missä on Saarilava?! Kaiken muun saa muuttaa, mutta kaikkein pyhimpään, Saarilavaan ei saa koskea.
Mitä useampia Provinsseja takana, sitä enemmän voi löytää itsestään kärttyisän säilyttäjän piirteitä: Kaiken pitää pysyä ennallaan, mitään ei saa muuttaa ja Apulannan pitää soittaa päälavalla kello 16. Muuten on kaikki ihan pilalla.
Viime kesänä Provinssi oli kovan paikan edessä, kun sen piti kerralla pystyä palauttamaan kunnia ja tekemään se niin, että se vetää paitsi uusia nuoria, myös vanhoja kävijöitä. Tapahtuma onnistui erinomaisesti ja Provinssi otti luulot pois epäilijöiltä, kun se palautti itsensä myös Suomen ykkösfestivaalien sarjaan.
Lopputulos onnistui miellyttämään kävijätutkimusten perusteella kaikenlaisia ihmisiä ensikertalaisesta 20 kertaa käyneeseen ikirokkariin. Tämä on kaikkien pitkäikäisten tapahtumien koetinkivi. Tapahtumalla on sielunsa, jota ei saa hajottaa uudistaessakaan. Provinssin sielu on aina ollut ihmisten juhla, jota musiikki tukee, eikä toisinpäin.
Festivaalin valintojen on onnituttava myötäilemään juhlivan väen tunnelmia, että se jättäisi lähtemättömän vaikutuksen. Muistelen varmaan ikuisesti Faithlessin keikkaa Saarilavalla vuonna nolla. Musiikkia, kyllä, mutta vielä enemmän tunnelmaa yleisössä, porukkaamme, tanssia.
Kaltaiseni eivät ehkä täysin sisäistä festivaalin runsasta rap-esiintyjäkaartia, mutta mitä sitten? Pääasia, että rugerhauerit luovat puitteet meitä nuorempien muistoille ja meille on omamme.
Nostalgisoidun Saarilavan poistaminen ja korvaaminen muulla taiteella, sekä jotkut päälavan valinnat olivat kyllä järjestäjiltä tietoinen riski kranttujen ikikävijöiden suhteen. Varmasti tuli kitkerääkin palautetta artisteista, jotka saisivat rockpoliisien mielestä pysyä kaukana Provinssista.
Pitää ajatella toisin: Provinssi osoitti rohkeilla muutoksillaan todella arvostavansa pitkäaikaisia asiakkaitaan.
Festivaalitoimistossa ei kuvitella, että provinssiveteraanit juoksisivat heille tuntemattomien tähtien perässä, mutta ei luulla sitäkään, että heitä viihdyttäisi loputtomiin samanlaisena pysyvä festivaalisapluuna. Vain bändi päälavalla vaihtuisi –ja sekin tulisi tietyltä heidän hyväksymältään suosittelulistalta.
Uudistuksia voi kuvailla onnistuneiksi ja avartaviksi. Saarilavan paikalla oli hyvää ruokaa ja muuta kuin musiikkiin liittyvää viihdykettä yleisölle.
Arvelen, että keskimääräinen provinssikävijä on aika avarakatseinen. He eivät ole kiinnostuneita taiteenlajeista ainoastaan musiikista vaan monia kiinnostaa myös muu. Carnival Islandilla näkyikin kaikkea mahdollista nykytanssijoista alkaen.
Sakkolavan siirtäminen pois pusikoista ihmisten ilmoille toi taatusti suuremman yleisön lavan nouseville bändeille. Esimerkiksi hiphop-porukka Likasen Etelän hyvä meno lavalla olisi jäänyt muutoin harvojen huviksi, nyt ei.
Kaiken kaikkiaan suuntaus, jossa Provinssi parantaa kävijöidensä viihtymistä tarjoamalla elämyksellisiä kokemuksia, on oikea. On oivallettu, mistä festivaalibisneksen ydin muodostuu. Musiikki antaa kehykset juhlalle, mutta tunnelman luomiseen tarvitaan paljon muutakin, jopa niitä kelluvia origamijoutsenia joessa.
Festivaali jää mieleen erilaisena kuin ennen, eikä tapahtumavuotta 2016 tarvitse vanhana arvailla valokuvista vain lavalla soittaneiden bändien perusteella.
SATU TAKALA