Helsingin Asema-aukiolla tapahtuneesta pahoinpitelystä ja törkeästä kuolemantuottamuksesta epäillyn liikkuminen ja yhteydenpito muihin on edelleen sallittu. Näin ollen esimerkiksi osallistuminen mielenilmauksiin on mahdollista.
Epäillyn Jesse Eppu Oskari Torniaisen neljän viikon mittainen tutkintavankeus päättyi, kun Helsingin käräjäoikeus määräsi hänet matkustuskieltoon keskiviikkona.
Matkustuskieltoon kuuluu kolme asiaa: epäillyn on pysyttävä pääkaupunkiseudulla, oltava yöaikaan tietyssä osoitteessa ja ilmoittauduttava kolmesti viikossa poliisille Itä-Uudenmaan pääpoliisiasemalla Vantaalla.
Rikosoikeuden professori Jussi Tapani Turun yliopistosta sanoo, että matkustuskieltoon voi sisällyttää nyt kirjattuja voimakkaampiakin rajoituksia kuten kiellon liikkua tiettyyn paikkaan. Tällainen voisi olla esimerkiksi ääriliikkeiden kerhotila.
Samoin voitaisiin kieltää yhteydenpito muihin kaikin tavoin, kuten tapaamisin tai sähköpostin ja somen kautta. Tämäkin pitää tehdä erikseen.
Tapanin mukaan rajoitusten perusteiden pitää olla riittävät eikä tehdä niitä vain varmuuden vuoksi. Esimerkiksi yhteydenpitoa henkilöihin, joilta on saanut virikkeitä epäiltyyn tekoon, ei voi kieltää sen perusteella, ettei se olisi suotavaa.
Matkustuskiellon ehtoja on aina suhteutettava perusoikeuksiin. Perusoikeuksia ei rajoiteta oikeuden erikseen määrittelemiä ehtoja enempää.
Matkustuskiellon rikkominen johtaa pidättämiseen ja vangitsemiseen.
Torniaista epäillään todennäköisin syin pahoinpitelystä ja törkeästä kuolemantuottamuksesta. Pahoinpitely tapahtui uusnatsijärjestön mielenilmauksessa 10. syyskuuta. Tapauksen esitutkinta on kesken.
MARIA KALLIOKOSKI/LÄNNEN MEDIA