Elokuun kymmenentenä päivänä oli vipinää Vaasan Ylätorilla. Tasavallan presidentti oli tullut tervehtimään vaasalaisia. Katsoin televisiouutisista presidentin haastattelun, joka oli tyypilliseen tapaan hieman arvoituksellinen. Varsinaissuomalaiseen presidenttiperinteeseen kuuluu fundeeraaminen, omilla ehdoilla. Kaikkeen ei tarvitse vastata joo tai ei -tyylillä, vaikka toimittaja niin haluaisikin. Tuossa tehtävässä onkin parempi niin.
Presidentti oli hyvin vaikuttunut näkemästään ja kokemastaan Vaasassa. Enkä usko, että kyse oli vain kohteliaisuudesta. Koin jotain samanlaista, kun olin puhumassa Vaasassa tulevaisuusfoorumissa 2015. Wärtsilästä aloitimme silloinkin. Se oma-aloitteisuuden ja yritteliäisyyden ilmapiiri, jonka koin Vaasassa, oli ainutlaatuista. Sanoin jollekin, että voisin kirjoittaa aineen otsikolla ”Päivä pois Suomesta”. Pohjanmaalla oli erilainen meininki. Se täytyisi saada leviämään muuallekin.
Presidentin vierailu Vaasassa ja illan uutislähetyksen haastattelu kirvoitti vertailevia ajatuksia. Ilta illan perään monesta muustakin presidentistä ja sellaiseksi haluavasta on tullut juttua. Yksi tai useampi yrittää kahmia valtaa itselleen, yksi ja toinen päästelee suustaan mitä sattuu. Mahtaako Suomen pienuus olla ainoa syy siihen, että täällä yritetään olla ihmisiksi. Vai onko kysymys siitä, että pohjoismaiseen malliin kuuluu aidosti asioiden hoitaminen hyvin ja koruttomasti. Olisiko niin, että meillä demokratia toimii ihan hyvin.
Johtajuudesta sanotaan olevan Suomessa pulaa. Muistan ajan, jolloin presidentti Kekkonen johti omalla tyylillään ja oli erittäin vahva johtaja. Minäkin lähdin katsomaan Kekkosta livenä Lapuan maatalousnäyttelyyn vuonna 1968. Siinä hän istui koulun pihassa nojatuolissa ja luki sanomalehteä, mahtoiko olla Vaasa vai Ilkka vai peräti Maaseudun Tulevaisuus. Johtajuus täytyy kytkeä omaan aikakauteensa. Toimintaympäristö oli toinen kuin nyt.
Kun presidentin valtaoikeuksia on karsittu, on jäänyt entistä enemmän sijaa henkiselle johtajuudelle. Se taitaa ollakin juuri sitä, mitä Suomessa nyt tarvitaan eniten. Eikä vain presidentin tarjoilemana, vaan sitä saisi olla useammassakin paikassa. Kun ihmiset töissä, koulussa ja vapaa-ajalla eivät siedä mitään auktoriteettia sitäkään vähää, mitä ennen, henkiselle johtajuudelle on enemmän kysyntää. Siinähän on kyse lauman innostajasta ja kannustajasta. Aina tarvitaan joku, joka sanoo, että eiköhän lähdetä tuohon suuntaan. Yksilöllisyyden aikana missiot ovat hajonneet atomeiksi. Uskon, että hyvän henkisen johtajuuden innostamana erilaisissa laumoissa voi syntyä vaikka mitä merkityksellistä. Suunnannäyttäjää tarvitaan aina. Riippuu siitä, millaisesta yhteisöstä ja ihmisistä on kyse.
Suomi elää murroskautta. Patruunoiden aika on ohi. Yksilöitä ja tiimejä korostava aika on käsillä. Suomella on ollut monta kansallista missiota: miten selvitä sodasta, miten jälleenrakentaa, miten nousta teolliseksi valtioksi. Nyt ei ole olemassa kansallista missiota, ei ainakaan innostavaa. Kuka syttyy valtavaan hengen paloon, kun kuulee uutisissa, ettei muka maailmalta ole saatavilla vetoa talouteen. Uskoo ken haluaa.
Kannattaisi vierailla vaasalaisissa ja muissa vahvoissa vientiyrityksissä ja kokea sama elämys, jonka presidentti koki. Ei Suomen missio voi olla nykytilan surkuttelu. Jotain suurempaa ja positiivisempaa täytyy olla horisontissa. Suomessa pystytään parempaan, ainakin Pohjanmaalla.
JORMA MÄNTYNEN